Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua ja Kulta-aika

Kulta-aika on jo käynnissä

Elämme parhaillaan suuria ihmiskunnan ja ihmisyyden muutoksen aikoja. Kulta-aika on käynnistynyt vuonna 2012 pitäen sisällään suuria odotuksia ihmiskunnan kehityksestä täysin uudelle tietoisuuden tasolle. Parhaiten tämän meneillään olevan ajan huomaa siinä, että yhä useammat ovat alkaneet kaipaamaan muutosta nykyiseen elämäänsä

Uskonnot ja tiede sellaisina, kuin ne tunnemme, eivät ole tuoneet rauhaa sisimpäämme. Jotakin tärkeää elämästä on jäänyt puuttumaan - kokonaiskuva ihmisyyden merkityksestä. Tieto siitä, että elämä on muutakin kuin fyysisten tarpeiden täyttämistä ja omaisuuden kartuttamista, on tullut jäädäkseen. Mutta mikä sitten on elämän tarkoitus? Voiko ihminen koskaan päästä siitä perille?

Astrologia on järjestelmä ihmisyyden ymmärtämiseen

Astrologia on yksi tunnetuimmista esoteerisista järjestelmistä, jonka avulla voimme aloittaa tutkimusmatkamme siihen, keitä todella olemme ja mikä on oma missiomme suuressa luomistapahtumassa ja meneillään olevassa kulta-ajassa. Se tarjoaa meille tietoisuutta kasvattavia työvälineitä, joiden avulla matkamme kohti korkeampaa tietoisuutta voi alkaa.

Astrologian oikein oivaltanut ihminen ei enää koskaan etsi syyllistä oman itsensä ulkopuolelta vaan ymmärtää, että kaikki vastaukset löytyvät aina hänen sisimmästään. Vastauksia ei siis voi löytää ympyrän kehältä vaan kaikki vastaukset tulevat löytymään ympyrän keskuksesta (ihmisestä itsestään). Kun olemme ymmärtäneet maailmankaikkeuden lait, meidän tarvitsee enää vain heijastaa ne ympyrän eri segmentteihin.

Muuttaessaan itseään muuttaa maailmaa. Ei maailmassa itsessään ole mitään parannettavaa, mutta omassa itsessä hyvinkin paljon. Esoteerinen tie on alkemian mukainen jatkuvan muutoksen tie, lyijyn jalostamista kullaksi.

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää

Astrokalenteri - kohti korkeampaa tietoisuutta

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä. Enää ei tarvitse selviytyä päivästä toiseen, vaan opit kääntämään pikkuhiljaa elämän omaan hallintaasi ja kuuntelemaan korkeampaa tietoisuuttasi.

Astrokalenterin avulla voit kehittyä ja kasvaa vastaamaan tarkemmin korkeampaa tietoisuuttasi ja omaa sisäistä todellisuuttasi sekä universumin todellisuutta. Astrokalenteri on yksi kulta-ajan tehokkaista työvälineistä oman tietoisuutesi kohottamiseksi. Halutessasi voit tutustua Astrokalenteriin täällä.

Ota testikäyttöösi Astrokalenteri kuukaudeksi

Kalenterin ilmainen testaus on vain uusille asiakkaille. Kalenterin testaus ei sido käyttäjää, mutta antaa mahdollisuuden katsoa mitä kartallasi tulee tapahtumaan ensivuoden aikana Kulta-ajan tekijänä.

Kulta-ajan rakentaja (uusi ominaisuus kalenterissa)

Olen koonnut Astrokalenterin Kulta-aika osioon tarkalle syntymäajallesi laaditun astrologisen kartan persoonalliset tekijät, joiden välityksellä olet jo syntyessäsi päättänyt osallistua Kulta-ajan rakentumiseen maapallolla. Tekijöitä voi olla yhdestä hurjimmillaan jopa seitsemään, jotka kuitenkin aktivoituvat kukin omina ajankohtanaan ja näkyvät Astrokalenterissasi ja sähköpostiviesteissä sekä älylaitteiden App versioissa värikoodein merkittyinä.

Ajan kuva saattaa olla paljon voimakkaampi kuin, mistä Astrokalenterin teksti kertoo ja silloin on tärkeintä pyrkiä luottamaan sisäisiin tuntemuksiisi ja tekemään selkeitä, rohkeita päätöksiä niiden perusteella. Astrokalenterin viestejä kuunnellessasi alat ottamaan vastuuta elämästäsi aiempaa paremmin ja luottamaan sisäiseen viisauteesi, joka vie sinua koko ajan oikeaan suuntaan kohti todellista valaistumista sekä universumin todellisuutta.

Ota testikäyttöösi Astrokalenteri kuukaudeksi

Kalenterin ilmainen testaus on vain uusille asiakkaille. Kalenterin testaus ei sido käyttäjää, mutta antaa mahdollisuuden katsoa mitä kartallasi tulee tapahtumaan ensivuoden aikana Kulta-ajan tekijänä.

Kulta-aika ja tietoisuus

Vuoden 2021 voimakeskittymät

Astrologian harrastajina pääsemme seuraamaan vuoden 2021 tapahtumia aitiopaikalta tietäessämme jo etukäteen, mitkä ajankohdat ovat astrologisesti ratkaisevia maailmantalouden, EU:n, USA:n, Venäjän ja Kiinan osalta. Tasapainoa tulevat heiluttamaan ehkä hyvinkin ratkaisevasti monet yksittäiset valtiot tai niiden asukkaat omilla tempauksillaan vuoden kuluessa. Tässä kuitenkin luettelo voimakkaimmista kuvioista lyhyesti ja ilman tarkempia selityksiä siitä, mitä kuvio saattaisi käytännössä tarkoittaa. Näihin jaksoihin palaan Astrokalenteriin sisältyvässä kuukauden voimakkain osiossa yksityiskohtaisemmin aina kuun alussa. Ajankohtia on vähän edelliseen vuoteen verrattuna ja siksi niitä on paljon helpompi seurata.

13.1.2021 Mars neliö Saturnus
17.01.2021 Jupiter neliö Uranus
20.01.2021 Mars yhtymä Uranus
17.02.2021 Saturnus neliö Uranus
05.06.2021 Mars oppositio Pluto
14.6.2021 Saturnus neliö Uranus (Saturnus perääntyy)
01.07.2021 Mars oppositio Saturnus
04.07.2021 Mars neliö Uranus
22.10.2021 Mars neliö Pluto
10.11.2021 Mars neliö Saturnus
17.11.2021 Mars oppositio Uranus
24.12.2021 Saturnus neliö Uranus

Evoluutiohyppäys kulta-aikaan 2012 - 2032

30 vuoden urani aikana olen nähnyt riittävästi todisteita nyt vaikuttamassa olevien planeettojen tarjoamasta ohjauksesta henkilökohtaisessa elämässä ja etenkin sen muutosvaiheissa. Tällä hetkellä on todennäköisesti menossa suurin kvanttihyppy 26000 vuoden mittaisessa syklissä ja siksi muutos on mittakaavaltaan suurimmaksi osaksi oman ymmärrykseni ulkopuolella. Tämä iso kuva selviää paremmin oheisesta Hengen ja Tiedon messuilla kuvatusta luennosta.

Onneksi kenenkään meistä ei tarvitse ymmärtää tätä kosmista kaavaa sen tarkemmin, sillä koko prosessi on valmiina kollektiivisessa tietoisuudessa ja sieltä omaan elämään sovitettavissa hetki kerrallaan. Mitään hätää ei siis ole eikä mitään pelättävää, sillä ikivanhojen profetioiden mukaan olemme siirtymässä onnellisempaan, tasapainoisempaan ja rakkaudellisempaan olomuotoon kaikkien niiden tapahtumien kautta, joita muutoksen toteutuminen vaatii.

Kaikki kosminen muutos ja tietoisuutemme laajentuminen tapahtuu tarkan kosmisen systeemin ja aikataulun mukaan, joka on koodattuna jokaisen ihmisen DNA:han. Saamme ”ajo-ohjeita” erilaisten tuntemusten muodossa ja olennaista onkin voimakkaiden tunteiden tiedostaminen välillä hyvinkin masentavina ja toisinaan pelottavan lennokkaina, odottamattomina pyrähdyksinä.

Planeettarytmit säilyttävät kelloa tarkemman ajoituksen ja näihin rytmeihin olemme DNA rakenteemme välityksellä kytkeytyneet erottamattomalla tavalla. Emme siis voi lopullisesti eksyä tai myöhästyä kosmisesta tapaamisesta, mutta voimme tehdä suunnistamisesta paljon mukavampaa tiedostamalla reittimuutokset mahdollisimman tarkasti. Kartalla pysyminen helpottuu, kun tiedät mille elämäsi osa-alueelle/alueille muutokset kohdistuvat ja minkä tyyppisinä.

Näistä Kulta-ajan muutoksista ja merkityksistä tietoisuutesi tiellä voit tulla tietoiseksi Astrokalenterin avulla.

Ota testikäyttöösi Astrokalenteri kuukaudeksi

Kalenterin ilmainen testaus on vain uusille asiakkaille. Kalenterin testaus ei sido käyttäjää, mutta antaa mahdollisuuden katsoa mitä kartallasi tulee tapahtumaan ensivuoden aikana Kulta-ajan tekijänä.