Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Kiinalainen vuosihoroskooppi

Tervetuloa Tiikerin tassujen jäljille uuden kiinalaisen astrologisen vuoden käynnistyessä 1. helmikuuta 2022. Siirrymme nyt energeettisesti aivan uusille poluille. Jotta uusi vuosi saa parhaan mahdollisen energialatauksen mukaansa, meidän tulee virittäytyä vuosieläimen valtikanvaihtoon puhdistamalla sekä kotimme että ajatuksemme kokonaan vanhasta. Vesi-Tiikeri tuo uudistavia ja puhdistavia virtauksia elämäämme suoraan viidakon läpi virtaavasta syvästä joesta. On aika pulahtaa sinne itsekin ja seurata minne Vesi-Tiikeri meidät johdattaa.

Kiinalaisen uuden vuoden terveisin,
Virpi Karjalainen
Kiinalaisen astrologian asiantuntija (ja kolminkertainen Vesi-Tiikeri)

Vesi-Tiikerin vuosi 2022

Vesi-Tiikerin vuosi 2022

1.2.2022-31.1.2023

Kiinalainen uusivuosi 1. helmikuuta 2022 heittää Metalli-Härän valtaistuimeltaan pois, eikä yhtään liian aikaisin. Metalli-Härkä jumitti paikallaan ja vastusti muutosta kuin tyrannimainen hallitsija. Metalli-Härkää ei saanut liikkeelle millään ilman sen omaa tahtoa. Meillä on siis takanamme raskaan energian vuosi, joka näkyi vuoden eläimen teräksenlujassa mielenlaadussa ja painavassa habituksessa. Metalli-Härkä ei ole mikään kevyt ja ketterä eläin, eivätkä viime vuoden energiatkaan sellaisia olleet.

Voimme kuitenkin vihdoin alkaa hengitellä kevyempään sävyyn, kun vuosieläimen valtikan ottaa vastaan Vesi-Tiikeri. Elämään tulee virtaavuutta, kuin käsijarru olisi otettu pois päältä. Metalli-Härällä oli varmasti oma tarkoituksensa jarrutella maailmanmenoa ja saada meidät kaikki pysähtymään oikein kunnolla, mutta kuten luonnonlait sanovat, pysähdyksen jälkeen on aina muutoksen aika. Jarruttelun sijaan on taas aika painaa kaasua, jolloin paikallaan seisonut vesi alkaa virrata eteenpäin, hiljaa itseensä muutoksen voimaa keräten.

Helmikuussa 2022 yleisenergia alkaa merkittävästi muuttua. Alkaa kevään kasvu ja Tiikerin puuenergia tulee tuplasti esiin, niin Tiikerin kuukaudessa kuin Tiikerin vuodessakin. Tuntuukin helmikuun edetessä, että käsijarru todellakin vapautetaan, vaihdetaan kytkimessä uusi numero silmään ja annetaan kaasua vähän reippaamminkin. Vuosi nytkähtää käyntiin vauhdikkaasti, ja tulee selväksi, miten erilaisista vuosieläimistä ja energioista on kyse.

Tiikeri on eläimenä Härkään verrattuna nopea liikkeissään. Etenkin päänsä sisällä se on todella nopea. Tiikerillä saattaa mennä paljonkin aikaa alustavaan ajatteluun ja tilanteen analysointiin, mutta kun se tekee päätöksen lähteä liikkeelle ja toimii, asiat tapahtuvat salamannopeasti.

Voit mielikuvana miettiä viidakon ovelaa saalistajaa, joka tarkkailee ensin kohdettaan piilosta käsin niin, että mikään ei paljasta sen olemassaoloa. Se on täysin verhoutunut viidakon lehvästöön. Sen kaikki aistit ovat keskittyneinä. Kun Tiikeri sitten on vihdoin valmis, se ottaa valtavan pontevan loikkauksen ja nappaa saaliin epäröimättä suuhunsa. Tilanne on siinä vaiheessa Tiikerin kannalta selvä voitto ja saaliseläimen kannalta selvä häviö. Asiat tulevatkin Tiikerin vuonna tapahtumaan yllättävästi eteenpäin loikaten. Voi olla, että arvaamattomia tilanteita tulee takavasemmalta ja etuoikealta, joihin et yhtään osannut etukäteen varautua. Se on nyt pelin henki ja viidakon laki.

Jos vertaamme vielä vaihtuvien vuosieläinten luonnetta, niin käy ilmi, että Härkä on pakotettu pellolle töihin, työjuhdaksi. Muut sanelevat mitä se tekee. Härkä siis edustaa sitä kautta sääntöjä, kuria, pakkoa. Vaikka Härällä oma tahto olisikin ollut, se ei päässyt sitä toteuttamaan. Mekin olimme vuonna 2021 toisten talutushihnassa. Vaikka kuinka olisimme halunneet pokkuroida vastaan ja tehdä kuten itse huvittaa, se oli melko lailla mahdotonta. Konsensus päätti ja ohjasi tiukasti koko showta. Meille jäi vain yksi ainokainen ura pellolla, jota kyntää.

Tiikeri sen sijaan on oikeasti vapaa viidakon valtias, jota ei voi kesyttää. Se ei ole lemmikki, eikä hyötyeläin, vaan todellinen villieläin. Siksi se elää niin vaistonvaraisesti ja pitää itsensä piilossa, kunnes tulee aika tulla nopeasti esiin ja hyökätä. Meissäkin alkaa herätä pieni villipeto sisällämme, joka ei enää muiden sääntöjä kuuntele. Tiikeri on kapinallinen oman tiensä kulkija, jota ei kiinnosta muiden asfaltoima leveä väylä, vaan se kapeampi polveileva polku tiheän viidakon keskellä. Mekin saatamme siis Tiikerin lailla alkaa kapinoida ja viis veisata aiemmasta konsensuksesta. Tämäpä lupaa vähän levottomia aikoja. Olemme jo niin monta vuotta olleet ruodussa, että nyt saattaa pinna keittää yli, ja Tiikeri taistelee ja raapaisee oikein kunnolla oman vapautensa säilyttääkseen. Vapaustaisteluita, niin yksilönvapauden puolesta kuin alistettujen vähemmistöjen keskuudessa, tullaan siis käymään maailmalla monessa muodossa.

Ehkä myös sinun omassa elämässäsi. Et enää halua tanssia muiden pillin mukaan, jos se sävel ei enää miellytä omaa korvaa.

Tiikerin vuonna moni taho saattaa pitää suunnitelmiaan ensin piilossa, ja sitten yhtäkkiä julistaa aikeensa. Tämä voi koskea etenkin valtioita ja niiden salamyhkäisiä vallanhimoisia haltijoita, kuten vaikkapa Putinia ja Kim Jong-unia. Kaikessa hiljaisuudessa suunnitellut rajanylitykset, vallankaappaukset ja täsmähyökkäykset tuntuvat hyvinkin mahdollisilta, ihan vain tätä Tiikerin perusluonnetta ja energiaa tutkittaessa. Ei Tiikerille ole luontaista tehdä ensin viisivuotissuunnitelmaa, sitten kymmentä Exceliä ja lopulta tiedottaa aikeistaan etukäteen pressikonferenssissa. Ei, se etenee vaistolla, nopeasti ja saattaa loppupeleissä tehdä jotain itselleenkin arvoituksellista.

Tiikeri on eläimenä hyvin älykäs ja mentaalinen, tietynlainen edelläkävijä. Se viihtyy erinomaisesti yksin, eikä seuraa massoja. Tiikerissä onkin vähän hullun tiedemiehen vikaa, tai ainakin niitä kirkkaita neronleimauksen hetkiä. Ristiriitaa Tiikerin luonteeseen tuo se, että siitä voi yhtäkkiä kuoriutua melkoisen suvereeni showmies tai -nainen, joka hoitaa homman hetkessä kotiin, eikä kukaan tiedä mistä tämä elukka oikein ilmestyi parrasvaloihin ja päivän otsikoihin. Samassa se onkin jo vetäytynyt julkisuudesta, tehtyään sinne täsmäspurtin. Samalla tavalla Tiikeri on välillä hyvinkin seurallinen, puhelias ja sosiaalinen, ja sitten taas täysi hiljaisuuden erämaiden erakko, jolle kelpaa vain oma seura ja omat mystiset mietteet. Tiikeri on siis 50-50 introvertti ja extrovertti, kaikki saman turkin sisuksissa.

Tämä ristiriitaisuus Tiikerin luonteessa ja toimintatavoissa ei liene kuitenkaan mikään ihme, kun mietimme, että Tiikeri vastaa länsimaisessa astrologiassa Vesimiestä. Eivät Vesimiehenkään motiivit ja luonne kaikille aukea, eikä se niitä jaksa kaikille selittääkään.

Ollaan siis sekä Vesimiehen että Tiikerin kanssa hyvin omalaatuisen ja arvaamattoman luonteen kanssa tekemisissä, joka käyttää aikansa miettien hyvinkin erilaisia asioita kuin muut ympärillään. Sen pään sisälle ja ajatuksiin on kiehtovaa päästä kurkistamaan, mutta nyt saamme kaikki aitiopaikan ja VIP-lipun Tiikerin raitapaidan sisuksiin. Tiikeri ei missään nimessä ole tylsä eläin, joten Tiikerin vuosikaan ei sitä ole! Popcornit esille ja viihtymään, kuten sanotaan.

Vuosieläimen oma energia:
Härän maa vaihtuu Tiikerin puuhun

Kun Härkä vaihtuu Tiikeriin, vuosieläimen oma elementti vaihtuu Härän maaenergiasta Tiikerin puuelementtiin. Maa on vakaata, pysyvää, myös pysähtynyttä. Puu taas pyrkii kasvamaan kaikissa olosuhteissa, sillä se on sen luonto. Puu on ylöspäin suuntaa etsivä, se etsii valoa, se etsii tilaa kasvaa. Niinpä meissäkin vihdoin pääsee jotain vapaaksi ja jotain alkaa kasvaa, kevään ja kesän valoa kohti.

Se, mikä on itänyt Härän maaelementin alla, maan kuoren alla piilossa, alkaa nyt tulla Tiikerin myötä näkyviin. Siellä on pieni uudistuksen silmu alulla. Meidänkin täytyy antaa itsessämme ja elämässämme alulla olevien asioiden kasvaa, ja antaa sille kasvulle myös tilaa. Tämä on siis kasvun vuosi, niin henkisen kasvun vuosi kuin uusien asioiden kasvun vuosi. Emme kuitenkaan voi hypätä suoraan täyteen kasvuun ja täyteen kukoistukseen, se ei ole mahdollista.

Älä odota siis sitä, että kaikki muuttuu Tiikerin vuonna kertaheitolla paremmaksi, että pandemia on pelkkä muisto vain ja kohta me kaikki lennämme hymy huulilla ja vailla huolen häivää pitkin maailmaa, lennokin siivin. Sen aika on toivottavasti tulossa myöhemmin. Mutta tämä vuosi on ehdottomasti vedenjakaja, siitä ei ole epäilystä. Onhan kyseessä VESI-Tiikerin vuosi. Nyt muutos pääsee veden avulla vihdoin kunnolla virtaamaan, ja puhdistuminen vanhasta voi kunnolla käynnistyä. Veden avullahan me myös peseydymme ja puhdistumme.

Nyt vuoden vesienergia vetää tulvan ja voimakkaan virtauksen lailla vanhan maa-aineksen pois. Vesi-Tiikeri pesee siis Metalli-Härän likapyykit pois ja ripustaa ne narulle kuivamaan, kaikkien nähtäväksi.

Vuoden elementti: Yang Vesi

Vuoden eläin Tiikeri löytyy syvältä veden virtauksen keskeltä. Vesielementti tuo Tiikeriin syvyyttä ja alitajuista, psykologista voimaa. Yang Vesi takaa, että Vesi-Tiikeri ei ole luonteeltaan pintaliitäjä, tai pelkästään aallon harjalla surffaaja, vaan se tutkii kaiken aina syvyyksiin asti. Henkiset syvyydet kiinnostavat sekä Vesi-Tiikeriä itseään että meitä kaikkia muitakin, jotka Vesi-Tiikerin energiaan nyt sukellamme.

Yang Vesi edustaa voimakasta virtausta, kuten suurta valtamerta, joka alati kuohuu. Se muuttaa luonnettaan repivästä myrskystä aina kevyeen aaltoiluun rantakiviä vasten. Yang Vesi voidaan ajatella myös voimallisena ja puhdistavana vesiputouksena tai vuolaasti virtaavana jokena tai koskena. Saatammekin siis joutua laskemaan hurjalta näyttävässä koskessa, ja toivomaan, että kiikkerä kanoottimme pysyy koko vuoden ajan pystyssä!

Vuoden elementti Yang Vesi on siis kuin tuo suuri virtaus, joka puhdistaa meidät menneestä ja siitä, mikä ei meitä enää palvele. Kahden edellisen vuoden elementtinä Metalli rajoitti, leikkasi, karsinoi, määräsi ja kontrolloi. Nyt tulee vapaan virtauksen aika, ellei jopa vapaan pudotuksen aika. Käymme hetken syvällä ennen kuin pulpahdamme pintaan haukkomaan henkeä.

Yang Veden muodossa puhdistava virtaus voi olla aika voimakaskin, ja viedä tsunamin korkean aallon lailla mennessään. Tämä heijastuu tottakai meidän omassa psyykessämme ja kehossamme, sillä olemmehan lähes pelkkää virtaavaa vettä itsekin. Lisäksi se voidaan havaita maailman eri tapahtumissa ja luonnon ilmiöissä. Tulvia, hurrikaaneja ja muuta veden viemää on luvassa. Luonnonmullistuksien vuosi on siis edessä, siltä ei auta silmiään ummistaa.

Meillä Suomessa on asiat jälleen kerran paljon paremmin kuin muualla, koska peruskalliomme on järeää, eikä näillä leveysasteilla maanjäristyksiä juuri esiinny. Korkeintaan rankkasateet ja tulvat keväällä lumien sulaessa voivat tuoda osansa harmeihin. Muita ikäviä uutisia joudumme seuraamaan sitten maailmalta. Suurimmat uutiset tulevat tavalla tai toisella liittymään veteen, merenkäyntiin tai maankuoren seismisiin muutoksiin, kuten tulivuoren purkauksiin. Äitimaa purkaa paineitaan ja puhdistaa ilmakehää.

Vesielementti liitetään lisäksi tunteisiin, alitajuntaan, pelkoihin, ahdistukseen, masennukseen, salaisuuksiin sekä seksuaaliseen käyttäytymiseen ja sukupuoliviettiin, eli moniin asioihin, jotka ovat pinnan alla piilossa. Vesielementti on meissä olevaa sekä psykologista virtausta että kehossamme olevia nesteitä. Siksi esille pyrkivät oireet voivat nyt liittyä mielenterveyteen (eikä pandemian jälkimainingeissa se mikään ihme olisikaan) sekä kehomme ”vesikanaviin”, kuten virtsateihin, munuaisiin, suolistoon, sukupuolielimiin ja lymfanesteisiin. Saatamme siis olla nesteessä monin eri tavoin! Virtsatietulehdukset, sukupuolitaudit ja muut alavatsan alueen ja suoliston tulehdukset ja ikävät vaivat voivat olla tänä vuonna erityisen sitkeitä, joten hakeudu heti hoitoon äläkä jää odottamaan tilanteen ”paranemista”. Juomalla paljon vettä vuoden mittaan puhdistamme lisäksi sekä omaa tunnekehoamme että fyysistä kehoamme.

Kun on liikkeellä paljon vettä, paljon vesimassaa, niin nyt ei puhuta mistään liruista tai tipoista, tai pienestä aamukasteesta (se olisi Yin Vettä). Yang Vesi on valtameriä, tulvia, sekä ihmisessä itsessään tunteiden tulvaa. Nyt ei pidätellä enää tunteita, vaan niitä nousee pintaan, joskus jopa täysin hallitsemattomana, mitä enemmän niitä on pullottanut sisällään. Moni saattaakin huomata olevansa terapian tarpeessa, tai kohtaavansa itsessään tunteita, joita on aiemmin piilotellut ja vältellyt. Mutta kaikella on tarkoituksensa, tälläkin. Meidän täytyykin saada vanha tunnemoska esiin ja putsattua pois, jotta voimme jatkaa kevyemmällä ololla eteenpäin.

Kun tulee Vesi-Jäniksen vuosi 2023, meillä onkin jo paljon kevyempi olo hypellä yhdessä aamunkoittoon, kun olemme kunnolla Tiikerin vuoden ajan työstäneet mielen jumituksiamme ja syviä patoutuneita tunteitamme. Puretaan siis nuo meissä piilevät tunnelukot nyt pois ja annetaan aitojen, puhtaampien ja positiivisempien tunteiden marssia esiin!

Kun yhdistämme vielä Yang Veden ja Tiikerin oman puuelementin, saamme aika selkeän viittauksen siihen, että kaikki veteen ja puuhun liittyvät alat tulevat olemaan tämän sekä seuraavan vuoden ajan tapetilla. Meillä on nyt kaksi vesi- ja puuvoittoista vuotta peräkkäin. Vesialoja ovat mm. laivateollisuus, vedenpuhdistus ja -jakelu sekä viestintä, eli ihmisten välinen virtaus ja kommunikaatio. Puualoja ovat mm. opettaminen, paperiala ja kaikki luontoon ja metsiin liittyvä, sekä ravinto ja ruoka.

Kiinnitämme myös aiempaa enemmän huomiota puhtaaseen luontoon, omaan luontoyhteyteemme sekä puhtaaseen veteen. Ovathan ne elinehtomme. Ilman puhdasta juomavettä ei ole elämää. Lähiluonnon ja kansallispuistojen elvyttävä ilmapiiri on myös tämän pandemian aikana ollut etenkin suomalaisille hyvin tärkeää. Tämä trendi jatkuu, ja luonnon parantava kutsu voimistuu.

Koska Vesi-Tiikerin vuoden teemoja ovat vapaus, virtaus, puhdistuminen ja nopeus, luvassa on nopeita muutoksia, jotka käynnistyvät ja vievät mennessään. Entiseen ei ole paluuta. Politiikan pelikenttä voi mennä uusiksi monta kertaa ja uusia väkeviä aatteita nousta esiin. Pinnan alla kuohunut muutospaine tulee yhä selkeämmin näkyviin. Saatamme myös miettiä moraalikysymyksiä aiempaa enemmän, että missä menevät vapauksien rajat, ja kenelle noita vapauksia voimme sallia, kenelle taas emme. Väärinkäytösten esiinmarssi mediassa jatkuu, se on selvää. Samaan aikaan herää suurempi yhteiskunnallinen halu auttaa vähäosaisia, ja tasata resursseja. Pakolaisvirrat maailmalla eivät ole laantumaan päin, ja ”asialle tartteis tehrä jotain”. Nyt päättäjät saattavat joutua tiukkoihin paikkoihin, kun edestakaisin pallotellut ongelmat räpsähtävät takaisin kasvoille. Enää niitä ei voi väistellä.

Onneksi ajassa oleva veden virtaus ja vapauden aate mahdollistaa nyt vähitellen myös parempien ratkaisujen löytymisen. Pysytään siis optimistisina, että aina löytyy jokin ratkaisu näihin kaikkiin maailman moninaisiin ongelmiin. Vaikka Tiikerin vuodet ovat yleensä epävakaita ja yllätyksellisiä, nuo yllätykset voivat olla myös hyviä. Se on varmaa, että jollain tavalla kaikki tämä muutos vie meitä valoisampiin aikoihin. Joten, kohtaa vuoden tarjoamat haasteet ja mahdollisuudet ylvään Tiikerin lailla, itsetietoisena ja muuttuviin olosuhteisiin sulavasti sisään solahtavana.

Fengshui-energiat vuonna 2022

Vuoden 2022 keskustähti: Maatähti 5

Fengshuissa olemme saapuneet ns. nollapisteeseen, joka toistuu yhdeksän vuoden välein. Energiat ovat tänä vuonna lähtötilanteessa, eli kaikki lentävät tähdet ovatkin omilla paikoillaan. Tämä vahvistaa yhtä aikaa sekä positiivisia että negatiivisia energioita.

Viitosmaatähti, toiselta nimeltään ”katastrofitähti” tai ”Keltainen luidenmurtaja”, saapuu kotiemme keskustaan. 5 on siis koko vuoden hallitseva numero. Jotenkin noista viitostähden lempinimistä voi jo päätellä, ettei ole kovin kiva kaveri tämä tulokas.

Mitä viitostähti sitten edustaa? Se on ns. perheen musta lammas, rettelöitsijä, joka menee omia menojaan. Jos sitä huvittaa, se vetää lättyyn vastaantulijoita, tai kampittaa ne, jolloin luita nimenomaan murtuu. Siellä missä viitostähti kulloinkin kulkee, tapahtuu yleensä jotain kivuliasta.

Vuoden pääenergiana viitosmaatähti antaakin meille kaikille tätä uhmakkuutta ja sääntöjä kumartelemattomuutta. Mekin saatamme ruveta hankaliksi, kyseenalaistaa toisten asettamat ehdot ja tehdä ihan niin kuin huvittaa. Saatamme jopa haastaa riitaa, jos olemme vakuuttuneita siitä, että itse olemme oikeassa ja nuo vastapukarit väärässä. Yhdessä Tiikerin vuoden kanssa tämä onkin aika räjähtävä kombo.

Kollektiivisella tasolla tällainen katastrofitähti vuoden keskiössä viittaa tietysti luonnonkatastrofien suurempaan mahdollisuuteen. Olemme jo nähneet tulivuorten purkautumista, suuria tulvia, metsäpaloja, äkillisiä lämpötilojen ja sääolosuhteiden muuttumisia sekä poliittisia kahnauksia, esimerkiksi Afganistanissa ja Ukrainan rajalla.

Viitosmaatähti tuo tullessaan kaaosta ja katastrofeja, arvaamatonta energiaa. Vuonna 2004, kun viitonen oli vuoden keskustähti, tuli Aasian tuhoisa tsunami. Myös 9 vuotta sen jälkeen, vuonna 2013, oli isoja taifuuneja liikkeellä Aasiassa.

Kun viitostähti hallitsee vuotta, emme voi valitettavasti tuudittautua siihen, että maailmanrauha ja ihmisten hyvä tahto olisi sormia napsauttamalla saavutettu. Kyllä siihen matkaa vielä on. Viitostähti nostaa ristiriidat silmiemme eteen ja meidän on vihdoin tehtävä asioille jotain. Asiat saattavat siis eskaloitua, jopa karata käsistä.

Se, mikä kannattaa kuitenkin muistaa, on, että kaikki suuret saavutukset tuntuvat tulevan kriisin kautta. Ensin tasapaino järkkyy, olemme muutospaineessa ja hurrikaanin silmässä. Myrskytuulet puhaltavat ja nostavat kaiken ilmaan, joskus jopa ihan konkreettisesti. Vaikea siinä on pysyä tyynenä, kun ympärillä kiehuu ja kuohuu. Mutta lopulta, kun asioita on myllätty ja tuuletettu niin maan perusteellisesti, tuuli laantuu ja laskeutuu erikoinen rauha. Kenties tuo kaivattu rauha on tänä vuonna tulossa, kunhan ensin kunnolla myllätään.

Henkilökohtaisella tasolla olemme kuitenkin vallankahvassa. Ympärillämme tulee tänä vuonna tapahtumaan paljon, eikä kukaan osaa tulevaisuutta tarkkaan ennustaa. On myös siunaus olla tietämättä liian tarkkaan, mitä tulossa on. Nyt kannattaa elää viisaasti tätä hetkeä. Se on varmasti tällaisen arvaamattoman energian vuoden opetus. Et voi tietää tulevasta mitään, joten tee se, mitä juuri nyt voit tehdä.

Viitosmaatähti kotiemme ja elämiemme keskiössä altistaa meidät kuitenkin tapaturmille ja onnettomuuksille. Pidä siis hyvää huolta itsestäsi, olipa kiinalainen eläinmerkkisi mikä tahansa. Ole tarkkaavainen aina kun liikut ympäriinsä, kotisi puitteissa tai liikenteessä. Kaikkien koneiden kanssa kannattaa olla tarkkana ja ylipäätään keskittyä siihen mitä kulloinkin tekee.

Jos antaa käsien puuhastella jotain, ja mielen juosta jo aivan muilla laitumilla, saattaa tulla turhia haavereita, jotka olisi voinut välttää. Ei ehkä juuri neulepuikkojen kanssa kotisohvalla tv:tä katsoessa, mutta jossain muussa tilanteessa kylläkin. Tiedosta vaaran paikat, ota rauhallisesti ja katso seuraavasta kohdasta, onko viitosmaatähdelle jotain tehtävissä.

Kuinka neutraloit hankalaa vuosienergiaa

Mitä omassa kodissa voi sitten konkreettisesti ottaen tehdä viitosmaatähdelle, josta ei eroonkaan pääse? Se majailee nyt vuoden verran kodin keskustassa, kaikkien kotien keskustassa, joten pohjapiirroksen avulla voit aina määrittää, miltä alueelta tai huoneesta se sinun kotoasi löytyy.

Poista kodin keskustan alueelta tulielementti, joka aktivoi fengshui-tähtiä. Poista siis kaikki esineet, huonekalut ja tekstiilit, jotka ovat punaisia tai punaisen eri sävyissä. Jos kodin keskustassa on vaikkapa punainen sohva, huputa se eri väriseksi, kuten valkoiseksi tai harmaaksi. Älä myöskään polta kynttilöitä viitostähden alueella, sillä aito tuli on voimakas aktivaattori ja virkistää sen alueen energioita. Keskustan alueen siisteys ja selkeys on aina eduksi ja raskaat metalliesineet, jotka on tehty jostain oikeasta metallista, auttavat maatähden ”aloillaan” pitämisessä. Myös raskaat huonekalut, kuten kaapit, toimivat tässä samalla tavoin.

Metalli on aina varmin konsti viitostähteä vastaan. Metallia edustavat väreistä harmaa, valkoinen sekä kaikki metalliset värisävyt sekä itse metalliesineet. Jos kylpyhuone, wc tai muu viemäri osuu viitostähden alueelle, olet onnekas. Silloin viitostähden vaikutus valuu viemäristä alas! Raskas energia kun suuntautuu aina alaspäin.

Kodin keskusta häiriintyy myös isoista elävistä kasveista, jotka ”ärsyttävät” maatähteä, koska ne kaivavat maan sisuksista vettä ja ravinteita - symbolisesti siis, sisätiloissa kun ollaan. Kokeile siis siirtää kasvit ja kukat kodin keskustan alueelta muualle.

Vielä kolmas keino pitää viitostähti rauhallisena on hiljaisuus ja valojen himmentäminen. Kun rauhoitat keskustan alueen kotonasi kovista äänistä ja äksönistä, voit tuntea itsekin rauhoittuvasi, ja se on tärkeää tällaisena arvaamattomana vuotena.

Nämä samat ylläolevat ohjeet voi sitten monistaa kodissa vielä lounaan alueelle, sillä siellä majailee vuoden verran Musta 2-sairaustähti. Sitäpä ei kukaan meistä halua enää erikseen aktivoida!

Kun huomioit nämä kaksi ”vaaranpaikkaa” omassa kotonasi, keskustan alueen ja lounaan sektorin, olet jo tehnyt sen, mitä kiinalaiset ajavat fengshuissa takaa. Kun huonot energiat on torpattu, hyvät energiat pääsevät puolestaan vaikuttamaan paremmin.

Fengshuissa on kuitenkin tärkeää myös se, miten sinä itse asiat kotonasi ja elämässäsi koet, ei välttämättä se, miten joku sinua ulkopuolelta ohjeistaa. Meille on kaikille annettu oma intuitio, jota kuunnella. Silloin et voi mennä vikaan. Ja käytännön kokemus opastaa meitä aina eniten. Jos elämääsi alkaa juuri tänä vuonna ilmaantua katastrofeja, onnettomuuksia tai sitkeitä pikku sairauksia, joista ei tahdo päästä millään takaisin terveen kirjoihin, tutki kotisi keskustaa sekä lounasta.

Muista, että kotiemme muilla sektoreilla asiat ovat paljon paremmin. Pohjoisen, koillisen, kaakon, etelän sekä luoteen ilmansuunnat ovat vuonna 2022 huikeaa positiivista mahdollisuutta täynnä. Ei siis niin huonoa, ettei jotain loistavaakin. Tämä, jos mikä, on osoitus yinistä ja yangista, vastakkaisten energioiden ikuisesta leikistä ja toistensa täydentämisestä. Ota siis hyvät energiat haltuun ja näytä huonoille kaapin paikka.

Fengshui-energiat vaihtuvat joka vuosi helmikuun 4. päivä. Siihen päivämäärään mennessä on hyvä siivota kunnolla ja tuulettaa koko koti uudeksi. Kiinalaiset juhlivat siirtymää uusiin tuuliin peräti kaksi viikkoa, joten muista sinäkin juhlia elämää ja uusia alkuja.

Innostavaa siirtymistä uuteen fengshui-energiaan!

Vesitiikerin vuosi 2022 -
Ennusteet kiinalaisille eläimille

Nopea yleiskatsaus:

Tiikerille vastakkainen eläin: APINA.

Tiikerin salainen ystävä: SIKA.

Tiikerin liittolaiset: KOIRA ja HEVONEN.
Hyvä vuosi erityisesti SIALLE, HEVOSELLE ja KUKOLLE. Myös Vuohet, Jänikset ja Härät voivat olla tyytyväisiä.

Haasteellinen vuosi erityisesti APINALLE (törmäysvuosi) ja TIIKERILLE (oma vuosi). Myös ROTTA on siellä loppupäässä onnettaren arvontalistalla.

Vuosiennusteet eri eläimille

Lue oman vuosieläimesi osuus, ja jos tiedät myös Neljän Pilarin astrologian mukaiset kuukausi-, päivä- ja tuntieläimesi, tutki lisäksi mitä niille kuuluu tulevana vuonna. Huomaa, että eläinten sijainti eri pilareissa vaikuttaa myös sinun vuosiennusteeseesi.

Vuosipilarissa olevan eläimen kohdalla muutokset kohdistuvat esimerkiksi ystäväpiiriin tai työyhteisöön, ja sinä olet muutoksissa ikään kuin kärpäsenä katossa. Muutokset ovat sinun ulkopuolellasi, etkä välttämättä voi vaikuttaa niihin itse lainkaan. Muutos koskee isompia joukkoja, koko ikäryhmää, ei siis vain sinua.

Kuukausipilarissa eläimelläsi on muutosta ilmassa työpaikalla tai elämäntehtävään liittyen. Jos kuukausipilarin eläimelle luvataan hyvää vuotta, on sinun aikasi loistaa työelämässä ja laittaa asiat rullaamaan eteenpäin. Jos tällä eläimellä menee ennusteen mukaan kehnommin, sinullakin voi olla haasteita työasioihin liittyen.

Päiväpilarissa ollaan aina tekemisissä parisuhdeasioiden ja omien tunteiden kanssa. Jos tähän osuu sinulla onnekas eläin, on parisuhteessasi mukavaa menoa tai uusi romanssi tiedossa. Olet myös paremmin itsesi kanssa sinut. Jos päiväpilarin eläimelle luvataan ankeampia aikoja, sinun on panostettava omaan kumppanuussuhteeseesi paljon tavallista enemmän, jotta tunteet eivät väljähdy ja viilene. Myös omanarvontunnon ja sisäisen eheytymisprosessin kanssa voi olla tekemistä.

Tuntipilarin eläin kokee vuoden energiat unelmien ja ideoiden toteuttamisen, luovan visioinnin ja mahdollisten omien lasten kautta. Se antaa myös viitteitä terveydestä ja oman talouden vakaudesta. Tuntipilarin eläintä sanotaan myös nousevaksi merkiksi, eli se ei todellakaan ole pahnan pohjimmainen. Tutki mitä tälle karttasi eläimelle kerrotaan, erityisesti jos olet jo ylittänyt 40-ikävuoden rajapyykin, jolloin tuntieläin alkaa vaikuttaa elämässäsi voimallisemmin.

Kuten voit huomata, ei ole siis vain yhtä vastausta kaikille eläimille, eikä kannata tuudittautua vain oman vuosieläimen seuraan. Se ei anna kohtalostasi koko kuvaa.

Jos haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti. Se määritetään syntymäpäiväsi mukaan.

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Tiikeri

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Tiikeri

Nyt on Tiikerin vuoro. Vuoronumerot ovat vaihtuneet joka vuosi, ja vihdoin Tiikerin numeroa vilkutetaan näyttöruudulla. Älä anna omaa vuoroasi kenellekään muulle. Muista, että nyt ollaan luomassa vankkaa pohjaa seuraaville 12 vuodelle, etenkin mitä Tiikerin maineeseen ja johtajuuteen tulee.

Tiikeri on vuoden kuningaseläin, ja edustaa koillisen, vuoden hallitsijan Tai Suin, ilmansuuntaa. Tiikerin on tänä vuonna otettava tämä johtoasema vakavasti ja näytettävä esimerkkiä, sillä kaikki katsovat Tiikerin suuntaan. Tiikerin on tänä vuonna tehtävä määrätietoisia päätöksiä, sillä johtajilla on vastuu päätöstenteosta.

Oman eläimen vuosi on aina arvaamaton, vilkas ja haasteita sekä nopeita tilanteita täynnä. Tiikeri on todennäköisesti paljon tien päällä tai ainakin sillä on monta rautaa tulessa. Kiinalaiset eivät kuitenkaan pidä oman eläimen vuotta kovinkaan onnekkaana, sillä vuoden eläin altistuu muiden kateudelle ollessaan niin voimallisesti esillä. Huipulla siis tuulee, kun on itse ukkosenjohdattimena. Tiikerin onkin kohdattava oma vuotensa sopivalla nöyryydellä, jotta se ei silitä kaikkia vastakarvaan, mutta silti tarpeeksi vahvalla itsetunnolla. Sen on oltava viisas johtoasemassaan.

Tiikeri tullaan varmasti huomaamaan, sitä tullaan pyytämään esille ja kertomaan oma näkökantansa. Kannattaa siis olla jotain sanottavaa, sillä Tiikeri johtaa ennen kaikkea omalla esimerkillään. Tiikeri on nyt oikeasti sellaisessa asemassa, että voi auttaa myös muita saavuttamaan unelmiaan. Tiikeri näyttääkin muille tien, ja siksi sen on tassuteltava jonon kärjessä, jotta muut tietävät, minne päin ollaan menossa.

Vuosi on ammatillisesti ja taloudellisesti erittäin lupaava Tiikereille. Uusi korkeampi asema uralla on enemmän kuin mahdollinen, ja sen mukana tulee isompi tilipussi. Opettele siis ottamaan kaikki se hyvä vastaan, mitä sinulle nyt tarjoillaan. Moniin ehdotuksiin kannattaa sanoa Kyllä. On edessä täyden panostamisen vuosi kaikissa tärkeissä hankkeissasi, mutta tutki tietysti ensin tarkkaan, mihin olet ryhtymässä. Tee viisas, harkittu valinta, ja hyppää sitten rohkeasti virran vietäväksi. Löydät itsesi vuoden päätteeksi aivan uudenlaisesta elämäntilanteesta.

Joillekin Tiikereille tämä tarkoittaa asunnon vaihtoa, matkustamista, parisuhdestatuksen muuttumista tai työpaikan muutoksia. Avainsana, kuten huomaat, on Muutos. Ja tuo muutos voi olla yllättävä ja arvaamaton. Varaudu siis kaikkeen, myös hurjiin yllätyksiin. On melko mahdotonta, että Tiikerin tekemät suunnitelmat toteutuisivat prikulleen niin kuin se on itse ajatellut. Anna elämälle mahdollisuus näyttää jokin vaihtoehtoinen reitti, jota et ollut aiemmin ajatellut. Elä täysillä ja ihmettele mitä siitä seuraa.

Vuonna 2022 Tiikerin omaksumat tiedot ja taidot ovat avainasemassa. Ota siis ihmeessä kurssi tai kaksi, ja haasta itseäsi lisää. Keräät nyt viisautta tulevaisuuttasi varten. Jos taas olet jo sangen oppinut, ala opettaa muita. Sinua kuunnellaan kuin gurua. Tärkeintä on kuitenkin se, että asetat itsesi tilanteisiin, joissa voit oppia jotain uutta. Hyvin usein oppiminen tapahtuu toisten ihmisten kautta, eli yksinäinen saari ei kannata olla, ja vetäytyä pelkästään omiin oloihin, vaikka Tiikeri mainiosti yksin viihtyykin. Vaihda ajatuksia muiden kanssa, se on virkistävää oman aivokopan laajentamista.

Jos Tiikeri on liikaa päänsä sisällä kutomassa elämänsä uusia, jännittäviä juonen käänteitä, se ei saata tarkkailla ympäristöään riittävästi. Erilaiset onnettomuudet ovat Tiikerin terveysriskitekijä. Tiikeri saattaa ajatuksissaan kävellä risteyksessä punaista päin tai loukata itsensä liukkaalla kelillä. Muista siis läsnäolo fyysisesti, vaikka mielessäsi olisitkin jo jossain ihan muualla. Pohdiskelevan Tiikerin päässä surisee yleensä niin villisti, että rauhoittuminen ja maadoittuminen luontoon, omaan kehoon ja tähän hetkeen on tarpeen. Siirrä huomio siis aina juuri siihen, mitä kulloinkin olet tekemässä, ja vältät riskitilanteet vaikkapa tien päällä.

Tiikerin terveys on muutoin aika hyvällä mallilla, mutta jäsenten vetreyttäminen liikkumalla tuo happea myös aivoihin asti. Laita siis raitaturkkiin kunnolla liikettä ja kuulostele kehosi tarpeita. Älä elä pelkästään pääsi sisällä, vaan muista kroppa ja ne lihakset, jotka aivojasi kannattelevat. Tarvitset kaikkia olemuspuoliasi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Se, millä elämäsi areenalla Tiikerin vuoden muutokset tapahtuvat, riippuu ennen kaikkea siitä, missä kohtaa sinulla tuo Tiikeri kiinalaisella kartallasi on. Kuukausipilarissa se viittaa muutoksiin työelämässä, sosiaalisessa asemassa ja elämäntehtävään liittyen. Päivänpilarissa muutos koskee suhdetta itseesi ja kumppaniisi. Kun löydät vahvemmin omat jalkasi, viereesi voi tassutella uusi kuuma kumppani. Jo valmiiksi pedatuissa parisuhteissa oma voimaantuminen tuo uudenlaista dynamiikkaa myös suhteen sisälle. Tilanteissa voi olla jännitteitä, mutta myös jännitystä.

Tuntipilari antaa osviittaa muutoksista taloudelliseen tilanteeseen, oppimiseen, terveyteen tai jälkikasvuun liittyen. Tuntipilari kertoo resursseistasi ja voimavaroistasi, ovat ne sitten henkisiä tai materiaalisia. Raha ja tieto ovat resursseja, ja terveys taas on voimavara, joka mahdollistaa kaiken muun toiminnan. Tiikeri tuntipilarissa vahvistaa siis sinua ja peruslähtökohtiasi monella tapaa tänä vuonna. Opiskele ja ota taloustilanteesi haltuun. Myös perheenlisäystä voi olla nyt tuloillaan, jos Tiikeri majailee karttasi tunti- eli lapsipilarissa.

Vuosipilari kertoo enemmän oman lähipiirin ja yhteisön asioista, itsesi ulkopuolella olevista tapahtumista. Se ei välttämättä tunnu ihan niin henkilökohtaisesti, tai siihen ei saa niin vahvaa otetta omalla toiminnalla. Vuosipilarin Tiikerinä olet pikemminkin todistajana sille, mitä ympärilläsi tapahtuu, jolloin vuosi voi tuntua aika villiltä menolta. Mutta olipa Tiikeri missä kohtaa karttaasi tahansa, sinulle on luvassa oman eläimen vuosi, joka käynnistää uuden 12 vuoden syklin omalla kohdallasi, kaikissa Tiikerin sinulle edustamissa asioissa.

Siksipä Tiikerille ajatusten toteuttaminen, eli manifestointi, on tänä vuonna äärimmäisen tärkeää. Se, mitä pyörittelet pääsi sisällä, päivästä ja kuukaudesta toiseen, tuppaa toteutumaan. Jos koskaan on syytä kiinnittää omiin ajatuksiin huomiota, se on tänä vuonna. Niillä joko laimennat tai tehostat parhaita juttuja elämässäsi.

Laita siis hykerryttävän hyviä ajatuksia liikkeelle ja keräät upeaa satoa vuoden 2022 lopussa. Saatat hämmästyä itsekin, mihin kaikkeen nyt pystyt ja yllät. Muista, että sinun pitää uskoa itseesi ja unelmiisi, vahvasti ja horjumatta, niin muutkin uskovat niihin.

Tiikerin vuosi on siis täynnä mielenkiintoisia projekteja, uusia haasteita ja jännittäviä mielenmatkoja. On aika tutustua uusiin ihmisiin ja olla hetki julkisuuden valokeilassa, promotoimassa omia juttuja ja kuningasideoita.

Tässä vuodessa on mahdollisuus vaikka mihin. Uusi alku voi koittaa niin rakkaudessa kuin urallakin, niin talousasioissa kuin opinnoissakin. Osa Tiikereistä päättää mennä naimisiin ja perustaa perheen. Isoja asioita on siis kyseessä. Ainakaan tylsää hetkeä et tule näkemään! Tämä voi hyvinkin olla yksi elämäsi parhaista vuosista. Sinulla, Tiikeri, on nyt muutoksen avaimet tiukasti omissa tassuissa.

Tiikerin motto vuodelle 2022:
Johtajan roolissa menestystä päin arkailematta, mutta strategisesti.

Jos vuosieläimesi on Tiikeri ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Jänis

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Jänis

Tiikerin vuonna Jänikselle puhaltavat turkkia ja mieltä hyväilevät lämpimät monsuunituulet. Ei ole pulaa uusista tilaisuuksista työelämässä tai uusista tuttavuuksista sinkkumarkkinoilla. Myös oma luovuus kukoistaa komeasti ja kauas. Jänis on siis taas, tänäkin vuonna, yksi kiinalaisen onnettaren suosikeista. Tuntuu muuten olevan melkein joka vuonna! Jäniksellä on se kuuluisa onnenkäpälä aina mukanaan, ja siksi onni ja menestys ei ole koskaan kovin syvällä ruohikossa, vaan ihan siinä lähimmässä puskassa.

Jäniksen ei tarvitse hypätä tänä vuonna kovinkaan korkealle löytääkseen mehevän ja tuoreen porkkanan. Työpaikalla kaikki sujuu kuin tanssi, eikä uusista, jännittävistä käänteistä ole pulaa. Nyt voi hyvinkin aueta uudet urat Jäniksen ammatillisessa elämässä, eli uusia haasteita kaipaaville on otollinen aika vaihtaa työpaikkaa tai työtehtäviä. Jos haluat lisää vastuuta tai siirron paremmin omaa mielenkiintoasi vastaaviin hommiin, niin laita pyörät pyörimään ja kuuluttele kylillä. Kyllä joku sinun toiveesi kuulee.

Tiikerin vuonna on siis tärkeää olla itse aktiivinen ja näkyä. Pelkkä omien henkseleiden paukuttelu ei silti kanna kovin pitkälle, joten muista, miten voit myös auttaa muita eteenpäin. Sillä tavalla keräät hyvää karmaa, ja voit kenties saada myöhemmin yllättäviä palkintoja hyvistä teoistasi. Se, ketä nyt autat ja kannustat, saattaa avata sinulle jatkossa isompia ovia ja väyliä. Muista lisäksi, että vuoden päästä on jo sinun oma vuotesi! Vuonna 2023 vietämme Vesi-Jäniksen vuotta, ja nyt Jänikset petaavatkin jo omaa paikkaansa valokeilassa. Tämä on siksi suuren valmistautumisen vuosi tulevaa h-hetkeä varten.

Vilskettä on vemmelsäärellä myös kotirintamalla. Mukavaa perusperhe-elämää on luvassa varatuille. Varaamattomilla taasen on mahdollisuus ottaa uusia lemmen varauksia vastaan. Jopa se ihan oikea pupunen voi nyt kävellä vastaan ja loikata suoraan sydämeesi. Ole siis korvat oikein höröllä ja tassut nettideittisovellusten kuumilla kapuloilla. Kaikki optiot kannattaa pitää auki, sillä lemmen leiskuminen Jäniksen elämässä on enemmän kuin todennäköistä.

Mutta koska Jäniksen seuraan on nyt tunkua toreilla ja turuilla, niin kannattaa pitää hoksottimet mukana, jos satut olemaan jo kotikolossa jonkun kanssa. Joku uusi valloittava ihastus voi yrittää kolkutella sydämesi ovelle. Mieti tarkkaan, onko tässä kyseessä potentiaalinen, pitkäaikainen kumppanuus vai lyhytaikainen, elämän hetkessä sekaisin pistävä tuttavuus. Sinkkupuputtaret ja jänöjussipoikamiehet voivat tietysti kokeilla molempia vaihtoehtoja ilman likaista jälkipyykkiä.

Lupaavista optioista puheen ollen, Jäniksen kassaan tuntuu kilahtavan mukavasti täytettä tänäkin vuonna. Hyvistä töistä nimittäin palkitaan. Ansiotonta arvonnousua tuskin on tulossa, mutta sehän onkin luonnon laki. Saat juuri niin paljon kuin olet itse viime vuosina panostanut elämäsi eri Excel-sarakkeisiin. Yksi ynnä yksi saattaa nyt sitten olla jo kolme ja rapiat päälle. Sepäs Jänistä hymyilyttää. Vielä kun jaksaisi pitää siitä omasta jaksamisesta ja terveydestä huolta, niin Jäniksellä ei ole kovinkaan suurta aihetta huoleen.

Kova työnteko vaatii tottakai kovaa panostusta myös rentoutumiseen sekä ajoittaiseen kunnon löysäilyyn. Stressi voi nimittäin liikaa kiristää Jäniksen pinnaa, ja voi se saada jonkun itselleen epätyypillisen raivoisan hepulinkin. Silloin viimeistään kosmos kertoo, että kanien on aika mennä nyt nukkumaan ja miettiä asioita uusiksi vasta seuraavana päivänä. Älä siis käräytä kierroksiasi liian usein, sillä siihen voi olla taipumusta, jos kaikki ei suju niin suit sait sukkelaan kuin Jänis toivoo.

Tiikerin vuonna Jäniksellä on mahdollisuus kasvaa vähän joka suuntaan niin, että turkki uhkaa monista paikoin jo venyä äärimmilleen, positiivisessa mielessä siis. Yksityiselämä, rakkauden kipinät ja tunnepuoli näyttää lupaavalta, ja myös henkistä kasvua on luvassa niille, jotka sitä kaipaavat ja elämäänsä tervetulleeksi toivottavat. Jänistä kiehtoo nimittäin vuosi vuodelta enemmän universumin näkymättömät voimat, energiat ja lainalaisuudet, ja niitä se saa tutkia ja kokea ihan oman käpälän ja viiksikarvojen värinän kautta.

Tietoisuuden avartaminen on nykypäivän trendi, ja sen trendin aallonharjalta Jäniksenkin löytää. Ota siis mystiset magiat ja okkulttihommat haltuun, jos veri vetää sinnepäin. Jäniksellä on herkät piuhat ja aistit muutenkin, joten se on kuin kotonaan yliluonnollisten asioiden parissa. Hengen ravinto monine eri mahdollisuuksineen ja ilmenemisväylineen voi siis muodostua vuoden kiinnostavaksi kohteeksi.

Tärkeintä kaikessa tekemisessä kuitenkin on, niin vapaalla kuin töissäkin, että hommassa kuin hommassa pysyy iloinen innostus ja oma mielenkiinto yllä. Silloin Jäniskin voi kasvaa kaikkien tarjolla olevien haasteiden mittaiseksi. Puuhakkaita porkkanoita siis tarjolla.

Jäniksen motto vuonna 2022:
Onnekkaasti ja rakkaudellisesti elämän kivoja haasteita kohti.

Jos vuosieläimesi on Jänis ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Lohikäärme

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Lohikäärme

Lohikäärmeen on yleensä vaikea ottaa neuvoja muilta vastaan, sillä sen itsetunto on kohdillaan, joskus jopa piirun verran muita korkeammalla. Onhan se nyt aika näyttävä ja pelottava eläin, joka puhkuu ja puhisee tulta. Tiikerin vuonna 2022 Lohikäärmeelle on kuitenkin eduksi kuunnella muita tarkkaavaisesti ja ottaa tilanteisiin vähän etäisyyttä. On aika kerätä tietoa ja sulatella viime vuoden kokemukset jonkinlaiseksi paineen alla hiotuksi säihkyväksi timantiksi.

Paljon on tapahtunut vuonna 2021, osa kipeästi kantapäiden kautta, mutta nyt Lohikäärme on saavuttanut sisäistä voimaa ja viisautta, jota monilla helpommin päässeillä ei ole. Vielä ei välttämättä ole aika puhkua tätä kaikkea tietoa eteenpäin, vaan jatkaa tällä samalla sisäisen tutkimisen polulla, ja katsoa, minkälaisiin korkeuksiin ja näköalapaikoille se johtaa. Jos tunteet ja tilanteet vuoden mittaan jostain syystä pääsisivät kuumenemaan, ohjeena on kylmänviileästi poistua ensin omaan henkiseen poteroon ja miettiä kaikkia kantoja asiaan. Puolueettoman kokonaiskuvan muodostaminen auttaa kummasti.

Lohikäärmeen sisäinen hehku näkyy silti jo ulospäin, ja se kerää ihailevia katseita. Lohikäärmeelle onkin tulossa sangen lemmekäs vuosi, jos se itse on siihen valmis. Ohimenevät romanssit ja pysyvätkin rakkaudet ovat mahdollisia, ja Lohikäärmeen kannattaakin katsoa tarkkaan, kenen kelkkaan se lähtee laskettelemaan. Osa ehdokkaista saattaa nimittäin lasketella pelkkää luikuria ja liukkaita lemmenloitsuja. Kuuntele mitä noiden loitsujen takana on, aitoa tunnetta vai lipevää liehittelyä. Ei tarvitse tyytyä vähään, jos ei halua. Lohikäärme nyt sattuu kuitenkin pitämään imartelusta, joten ehkä se ihan lämpimikseen silti kuuntelee, mitä kaikilla kosioreissulaisilla on sanottavanaan. Oma valinta, ketä lopulta uskoo ja kenen pauloihin kietoutuu.

Lohikäärmeen on nyt helppo löytää itselleen opettajia ja mentoreita, jotka edelleen jalostavat Lohikäärmeen omaa kokemusperäistä viisautta, ja auttavat tätä eteenpäin. Opiskele siis ihmeessä lisää, jos siltä tuntuu. Luovuuden puuskia ja pontevia puhureita on myös luvassa, ja niille täytyy antaa riittävästi aikaa ja mahdollisuus tulla esiin. Lohikäärme saattaa syttyä itsekin ihan tuleen omista ideoistaan, jolloin ne on heti laitettava paperille tai sovellettava käytäntöön. Kirjalliset työt, esilläoleminen, tubettaminen ja kaikki muu someilu ja sisällön tuottaminen sopivat mainiosti Lohikäärmeen suomuisaan pintaan.

Lohikäärme on vuoden mittaan monien verkkokalvoilla ja huulilla. Tämän kehityksen myötä talousvirtakin alkaa mukavasti elpyä. Yhteistyökuvioita, sponsorisopimuksia ja sen sellaista pientä kivaa voi olla tuloillaan, jos Lohikäärme pitää omasta maineestaan hyvää huolta. Liian ylpeäksi omista saavutuksistaan ei kannata ruveta, sillä aina on niitä, jotka mielellään ampuvat toiset jalustalta alas, ihan vain kateuttaan. Sitä Lohikäärmeenkin on syytä varoa ja olla mieluummin vähän kaikkien kaveri.

Kyseessä on pidemmän ajan noste Lohikäärmeen elämässä, joka alkaa nyt, pikkuhiljaa hiiviskellen. Aika on vasta tulossa kypsäksi. Enää kaksi vuotta, ja on Lohikäärmeen oma vuosi 2024. Siitä on tulossa kollektiivisesti ikimuistoinen muutoksen vuosi, ja nyt Lohikäärmeen on itse, omassa rauhassaan, valmistauduttava siihen perusteellisesti ja ahkerasti töitä tehden. Älä siis paljasta kaikkia korttejasi etukäteen! Kuuntele yhtä paljon muita kuin itse puhut.

Jos Lohikäärmeen johonkin kannattaa ensisijaisesti panostaa, niin urakehitykseen, oman osaamisen kartuttamiseen ja kontaktien solmimiseen työelämässä. Hurjinta nousukiitoa ei ehkä ihan vielä näy, mutta tulossahan se pian on. Laita nyt kaikki ammatilliset siemenet itämään, jolleivat ne ole jo ruusupenkissä. Jotain aivan mykistävän kukoistavaa on tulossa, kunhan pohjatyöt on tehty ja istutukset hyvin tuettu. Täytyy muistaa kastella ja lannoittaa omaa ruusupenkkiään, ja sitten antaa luonnon tehdä tehtävänsä. Eli tee parhaasi projektiesi suhteen ja päästä sitten irti.

Lohikäärmeen on tunnetusti vaikea odottaa asioiden kypsymistä lopulliseen muotoonsa, koska sen tulinen luonne vaatii sitä etenemään kuin höyryjyrän lailla. Oikean balanssin löytyminen odottamisen ja etenemisen suhteen on joskus työn ja tuskan takana. Lohikäärme voisi kerrankin tehdä toimensa pelkästään ilon kautta, hitaasti nautiskellen. Miten olisi? Tulokset ovat silloin jotain aivan muuta kuin väkisin takahampaita suusta vääntämällä.

Koska Lohikäärme kypsyttelee pinnan alla niin isoja juttuja, on aiempaakin tärkeämpää nyt levätä ja panostaa omaan hyvinvointiin. Terveyskremppaa ja sairaussäätöä voi olla luvassa, ja ne asiat on otettava vakavissaan. Kuntokuuri voi olla paikallaan, etenkin ruokavalion suhteen. Lohikäärme tuppaa syömään mitä tahansa, jolla saa vatsan täyteen, mutta nyt siitä voi tulla ikäviä vatsanpuruja. Hirveätä mättöä kannattaisi välttää. Hoida siis itseäsi hyvän terveyden aikaan, ettei mene lääkärin vastaanotoilla ja apteekin jonoissa odottelemiseksi. Onhan sinulla parempaakin tekemistä. Myös alavatsan vaivat ja naistentaudit voivat olla Lohikäärmeen kiusana, joten tarkkaile kehosi vointia ja kuulumisia ja reagoi probleemeihin ajoissa. Eiväthän ne itsestään yleensä ohi mene.

Vaikka Lohikäärmeen luovat prosessit ja keitokset ovatkin nyt vielä vähän takalevyllä kypsymässä, muista silti vaatia elämältä riittävästi. Älä tyydy liian vähään. Muista oma mittakaavasi. Olet muita eläimiä paljon suurempi. Innostu itsestäsi ja luovuutesi mahdista. Sinussa on ainesta suuriinkin tekoihin. Sen saat vielä tulla näyttämään, omalla vuorollasi, ja siitä se vasta suuri tulishow tuleekin. Valmistele suut loksauttava esityksesi huolella, jokaista yksityiskohtaa myöten. Sinulla on siihen aikaa, joten käytä tämä aika hyväksesi.

Lohikäärmeen motto vuonna 2022:
Kypsyttele rauhassa, ja kasvata omaa voimaasi muutoksen mittakaavoihin.

Jos vuosieläimesi on Lohikäärme ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Käärme

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Käärme

Käärmeellä pyyhkii mainiosti Tiikerin vuonna 2022. Magneettinen olemuksesi kutsuu puoleensa kaikenlaisia jännittäviä mahdollisuuksia. Käärme avaa ovia etenkin viestinnällisissä tehtävissä. Pistä sanat ja Nobelin arvoiset ideat heti rullaamaan, sillä ne voivat viedä pitkälle. Kirjoittaminen, puhuminen ja muu itsesi ilmaiseminen on nyt tapetilla. Rullaa itsesi esiin muidenkin nähtäville ja kokeile uusia asioita.

On aivan mahdollista, että tänä vuonna sinun aiemmat ansiosi ja terävät taitosi huomataan ja palkitaan työelämässä. Vastuukenttäsi sekä tilinauhasi kasvaa sen myötä. Kaikenlaiset innovatiiviset kehitysprojektit kutkuttavat kaikkia älynystyröitäsi, ja saatkin itsestäsi aiempaa parempaa tulosta irti. Törmäät myös ihmisiin, joista on sinulle apua, joten ole avoin uusille tuttavuuksille niin työelämässä kuin privaattipuolella. Olet siis kaikin puolin kuumaa kapulaa ammatillisella kentällä. Jos kaipaat urallasi enemmän haastetta ja virikettä, ei muuta kuin ottamaan niistä kaikista mahdollisuuksista nyt kunnolla kiinni.

Ällisi leikkaakin Tiikerin vuonna ällistyttävästi ja onnetar huiskuttaa juuri sinulle, joten käy toimeen. Sinulla on ylimääräistä energiaa, joka täytyy laittaa sopivaan käyttöön, muuten turhaudut ja hermoa alkaa kiristää. Ja siitähän ei koskaan hyvää seuraa. Etsi siis tehokkaita ja toimeliaita väyliä energiasi ilmaisemiseen. Joudut ehkä vaihtamaan käärmeennahkasi yhtä kokoa väljempään, jotta saat potentiaalisi täyteen käyttöön. Miksi et siis takoisi vanhoista nahkoistasi useammatkin käärmeennahkakengät ja alkaisi myydä niitä muille? Sinullahan on tietoa, viisautta ja kokemusta mistä ammentaa. Kun puhut, myyt ja markkinoit, sinua kuunnellaan. Ja jo on aikakin.

Taloudellisesti Käärme tietysti takoo hyvää tulosta, koska se on intopiukassa unelmiensa äärellä niitä toteuttamassa. Kyllä sellainen tilinauhassa ja asiakkaiden määrässä pitäisi näkyä, jos olet laittanut itsesi likoon jo aiemmin. Olet sadonkorjuun äärellä ja nautit siitä, että voit näyttää mihin pystyt.

Kaikki koulutus on tänä vuonna Käärmeen elämässä ajankohtaista, joten mieti, onko sinun aikasi opiskella lisää, vai oletko sinä itse se, joka opettaa ja auttaa muita. Vie osaamistasi siis monella tavalla eteenpäin ja ole avoin myös muiden tarjoamille opetuksille. Keskustelut ja kohtaamiset erityyppisten ihmisten kanssa voivat herättää sinussa jotain uutta orastavaa ideaa.

Ei niin loistavaa, ettei vähän huonoakin. Käärmeen piuhat ja älynystyrät käyvät niin kuumina, että uhkaat ylikärähtää, jollet välillä rauhoita tahtia, kehoa ja mieltä. Rentoudu, hengitä syvään, nuku hyvin. Kun saat kierroksia laskettua, toimit taas paremmin. Näin vältät myös turhat sanaharkat, jotka johtuvat vain siitä, että sinulla on tuhat projektia ilmassa, ja vain 24 tuntia päivässä. Ylisuorittaminen on mahdoton yhtälö pidemmän päälle, joten vältä sitä liikastressiä nyt ihan tosissaan. Joskus aivot tarvitsevat muutakin kuin ruutuaikaa, joten kytke koneesi välillä kokonaan irti. Palaudu maan pinnalle ja huomaa kanssaeläjät. He ehkä haluaisivat, että olet välillä läsnä heidänkin kanssaan. Jos olet jatkuvasti henkisesti tai fyysisesti poissaoleva, tai muulla tavoin laiminlyöt perheesi jäseniä ja heidän huomioiduksi tulemisen tarpeitaan, se voi kiristää ilmapiiriä kotona. Silloin tulee ihan turhaan sanomista ja sanaharkkaa.

Rakkauselämässä sinkku-Käärmeellä on nyt paljon mahdollisuuksia löytää uusi tasokas ja ehkä hieman erilaista elämäntyyliä tai ajatusmaailmaa edustava kumppani. Lähipiiriin voi ilmaantua useampiakin kiinnostavia kokelaita käsipuoleen. Sinkku-Käärmeillä on siis mistä valita, joten romanssinäkymät ovat lupaavat.

Tunteet voivat kuumentua myös vakiintuneemmissa suhteissa, mutta päätät itse, millä tavalla. Jos olet sitoutunut suhteeseenne, se voi nyt ihanalla tavalla syventyä ja freesaantua. Jos yhteisen polun kanssa on ollut jo pidempään vähän kiikun ja kaakun, niin joku uusi ihastus voi pistää pakan sekaisin, joko sinulla itselläsi tai kumppanillasi. Tarkkaile siis tilannetta ja ole itsellesi rehellinen siitä, mitä oikeasti haluat ihmissuhteiltasi. Tai kenet oikeasti haluat elämääsi pitkällä tähtäimellä. Parisuhdetta on muutenkin hyvä välillä päivittää, jotta ollaan samalla sivulla ja ylipäätään samassa veneessä.

Kyse on myös priorisoinnista. Panostatko täysillä työhön, koulutukseen ja omien taitojen kehittämiseen vai onko sisäisen tunne-elämän työstäminen ja ihmissuhteiden uudistaminen sinulle vieläkin tärkeämpää? Jos kaipaat enemmän seuraelämää tai omaa tilaa, järjestä sille aikaa. Se, mihin keskityt, kasvaa.

Kaipaatpa sitten oman sisäisen tilan selkeyttä tai posket hehkuttavaa tulista rakkautta, työelämän alttarille ei voi uhrata kaikkea aikaansa. On syytä vaalia ja kehittää myös yksityiselämää. Jos sen sijaan tarvitset vielä aikaa toipua entisistäkin suhteista, saati viritellä uusia, on erinomainen idea keskittyä tänä vuonna täysillä uraan, ja miettiä vasta myöhemmin, mistä löytyy se seuraava ainoa oikea.

Itse tiedät aina parhaiten, mikä on sinulle nyt ajankohtaisinta ja tärkeintä. Siitä antaa myös osviittaa se, missä kohti kiinalaista karttaasi Käärme sinulla on. Jos se löytyy työelämän pilarista, eli kuukaudesta, työjutut vievät kirkkaasti voiton. Jos taas Käärme luikertelee parisuhdepilarissa eli päivän eläimenä, nuo teemat, eli rakkaus itseen ja kumppaniin, nousevat tänä vuonna voimakkaammin esille.

Se on kuitenkin varmaa, että Käärmeelle on luvassa tapahtumarikas ja antoisa vuosi. Tiikerin vuonna löydät itsestäsi paljon uusia piirteitä ja sisäinen kantokykysi kasvaa entisestään. Näköpiiriisi voi ilmaantua myös henkisiä guruja, terapeutteja tai vain muita tavallisia ihmisiä, joilta opit paljon, ja jotka auttavat sinua näkemään asiat aivan uudella tavalla.

Jos tilanteesi - ja maailmantilanne - antaa myöten, etsi uusia mielenmaisemia myös matkoilla. Koet uudistuvasi, kun katselet elämääsi uudesta suunnasta, vähän kotoa ja normiympyröitä kauempaa. Käärmeen kuumat aivot tuulettuvat ja viilentyvät ihanasti, kun se pääsee oikomaan itseään pidemmillä reissuilla kaukaisia horisontteja kohti.

Käärmeen motto vuonna 2022:
Hoksottimet kuumina uusia saavutuksia kohti.

Jos vuosieläimesi on Käärme ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Hevonen

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Hevonen

Hevosen fokus Tiikerin vuonna 2022 on työ- ja seuraelämässä. Uralla on nyt nostetta ja voittoja saavutettavana. Mutta huonolta ei näytä myöskään yksityiselämässä. Joku uusi kiinnostus voi kolkutella ovelle, ja itsestäsi riippuu, oletko valmis ovesi ja sydämesi uudelle ihmiselle avaamaan. Seuraelämäsi on tänä vuonna erityisen vilkasta, joten ovelle kolkuttelijoita saattaa olla sankoin joukoin. Tartu tilaisuuksiin, nyt on aika pitää hauskaa!

Hevonen on Tiikerin hyvä ystävä ja siksi sitä houkutellaan parrasvaloihin Tiikerin rinnalle kumartamaan yleisölle ja ottamaan osansa tarjolla olevista pää- ja johtorooleista. Hevonen tullaan huomaamaan, se on varmaa, joten kiinnitä huomiota ulosantiisi, ryhtiisi, ulkonäköösi ja karismaattiseen katseeseesi. Sydämesi ja verenkiertosi saattaa laukata entistä nopeampaan tahtiin ja silmäsi kaipaavat sekä lepoa että kenties uudet silmälasit eri voimakkuuksilla. Hevonen, pidä huolta silmistäsi ja sydämestäsi, sillä sinussa on nyt tuplasti etelän Tulta, joka liittyy näihin kehosi toimintoihin. Jos tunteet ja tilanteet uhkaavat kuumentua, ja kroppa sitä myöten myös, viilennä vähän vientiä ja hörppää jotain kylmää. Kyllä se siitä. Olet tänä vuonna niin kuuma, että voi alkaa itseäkin heikottaa.

Tiikeri delegoi mielellään Hevoselle osan hommistaan, sillä Hevonen on sen luotettava oikea käsi. Hevosen status ja maine kaikenlaisissa seurapiireissä on siis nousussa, ja on vain siitä itsestään kiinni, mihin projektiin se kavionsa nyt suuntaa. Mukavaa laukkaa työkentillä ainakin on luvassa, eikä Hevonen ehkä ehdi pahemmin laitumella lötkötellä.

Hevonen ei silti suuna päänä suostu mihin vain ryntäilyyn, joten aika fiksusti se valitsee oman juoksuratansa ja astelee epäilemättä suvereenina voittajana maaliin. Tänä vuonna Hevonen sanelee säännöt. On siis aika ottaa räjähtävä lähtö ja karistaa muut heti matkasta. Hevonen selvittää kaikki esteet ongelmitta, sillä sen koipi nousee korkealle. Tätähän voisi kutsua kunnianhimon esiinmarssiksi.

Hevonen ei ole todellakaan tullut tänne häviämään, eikä Tiikerin vuonna onneksi tarvitsekaan. Voittopokaalia ollaan todennäköisesti tarjoamassa, ja siitähän voi juoda ne voittajan kuohuvatkin. Talouspuolella pyyhkii myös hyvin, sillä voittopotissa ja totossa on astetta suuremmat summat nyt kyseessä. Niillä ostaa heiniä ja sokeripaloja pidemmäksikin aikaa, sekä laajentaa omaa pilttuuta.

Osa Hevosista suuntaakin ihan uusille laitumille ja muuttaa kokonaan tallia. Asumus ja asuinpiiri saattaa siis vaihtua vuoden aikana komeampaankin tölliin ja tiluksiin. Kannattaa myös laittaa osa ansaituista voittorahoista jemmaan pahan päivän varalle, koska niitäkin aina jossain vaiheessa tuppaa elämässä vastaan tulemaan. Oletpahan sitten jo hyvin varautunut ja korkoa on ehtinyt mukavasti sijoituksille kasvaa.

Kaikenlaiset finanssit ja oma finanssivalvonta siis pyyhkivät Hevosilla hyvin, ja niillä on nyt varaa maksaa ihan omasta pussistaan oma ylläpitonsa ja tallipaikkansa. Elämässä voi siis olla mukavaa arvonnousua, ylvästä ylellisyyttä ja ripaus luksusta, joka lämmittää mieltä kuin uusi kullanhohtoinen loimi arvostetun kilpahevosen kupeilla.

Hevosen terveys oli kieltämättä koetuksella vuoden 2021 puolella, mutta nyt Hevonen on fyysisesti aika timmissä kunnossa, eikä suurempia huolenaiheita enää näy. Jos krempat ja venähdykset on saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä, onkin seuraavaksi syytä kiinnittää huomiota enemmän henkiselle puolelle. Ovatko kaikki elämän osa-alueet varmasti tasapainossa? Mentaalinen valmennus, henkinen hapenottokyky ja täysi palautuminen fyysisistä koitoksista on aivan yhtä tärkeää kuin se ikiliikkujana suoritusten perässä juokseminen. Hoida siis itseäsi kokonaisvaltaisesti. Palkitse ja hemmottele itseäsi välillä, olet sen varmasti ansainnut. Osallistu vapaa-ajan rientoihin ja hulmuttele harjaasi tuulessa.

Elämässäsi ja sisuksissasi on parantavaa taikaa, niin itsellesi kuin kenties muillekin jakaa. Seurasi on varmasti haluttua Tiikerin vuonna, onhan Hevosen karisma aivan omaa luokkaansa.

Katsojien silmissä Hevonen vaikuttaa nyt olevan aika hyvissä lähtöasemissa ja sen kilpailukerroin on erinomainen. Hevonen onkin tämän vuoden pomo, jolla on pokkaa. Hevosen ei tarvitsekaan välittää muiden mielipiteistä tai ongelmista puolen porkkanan vertaa, koska se tallaa aivan omaa loistokasta polkuaan, jolta se ei horju muiden mieliksi. Pikkumaiset ihmiset eivät kuulu enää Hevosen elämään. Niille se voi heilauttaa jouhevaa häntäänsä ja näyttää teräksenkovaa kaviotaan.

Kiinalaisen karttasi pilareiden tutkiminen kertoo vielä tarkemmin, missä kisoissa sinua eniten näkee, ja millaisia voittoja olet vailla. Kiinalaisia palkintopilareita on neljää sorttia tarjolla, syntymäaikasi mukaan. Hamuatko nyt kuukausipilarissa työelämän prenikoita vai houkuttaako sinua maaliin astuminen parisuhdepilarissa? Tiikerin vuoden tarkempi fokus löytyy sieltä.

Tänä vuonna sinä olet joka tapauksessa voittajien korokkeella, Hevonen, joten anna shamppanjan virrata, äläkä jätä mitään kisoja välistä. Ruusuke rouhevasti rintaan ja maailmanvalloitus käyntiin.

Hevosen motto vuonna 2022:
Voittoisasti ja kepeästi omalla vakaalla radalla.

Jos vuosieläimesi on Hevonen ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Vuohi (= Lammas / Pukki)

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Lammas / Vuohi / Pukki

Varoitus, rakkautta ilmassa! Sinkkuvuohet ovat kuumaa kamaa Tiikerin vuonna 2022. Romanssikertoimet ovat vedonlyönnissä melkein sata lasissa, ja niin Vuohienkin kannattaa nyt rakkauden pelikentillä uutta satoa kylvää tai käydä katsastamassa tarjontaa. Vuohen charmi puree, kenties ihan kaulaan merkkejä jättäen. Jos olet siis kumppania tai pientä seksikästä säpinää vailla, niin nyt on otollinen aika etsiä. Jotain saattaa löytyä ihan etsimättäkin. Tämä koskee erityisesti niitä, joilla on kartallaan Vuohi päivänpilarissa.

Jos on oma kulta jo kainalossa, nyt on hyvät mahdollisuudet viedä suhde syvemmälle tasolle, kenties avioliiton tai kihlauksen satamaan asti. Yhteenmuuttaminen voi joillakin tulla ajankohtaiseksi. Jos taas oma suhde on pahasti väljähtynyt, eikä toisen naama enää miellytä aamiaispöydässä, on Tiikerin vuonna riski lähteä etsimään onnea seuraavasta satamasta. Mieti siis mitä itse haluat, ja toimi (tai ole toimimatta) sen mukaan. Haluatko jatkaa saman kumppanin kanssa ja ratkoa suhteen ongelmia? Joidenkin Vuohien kohdalla veto uutta suhdetta kohti voi käydä ylivoimaiseksi.

Rakkauden lisäksi myös uran sävelet soivat kirkkaasti. Vuohi takoo kovaa tulosta työelämässä, eikä nyt tarvitse edes nousta suoraa jyrkännettä ylöspäin, sillä helpompikin reitti on näkyvissä. Olet jo tehnyt niin hienot valmistelut ja alkutyöt, että nyt on aika vain niittää sitä, mitä on aiemmin kylvänyt. Vuohen tapauksessa se ei ole ihan vähän. Nauti tästä nousujohteisesta ajasta uralla ja tilinauhassa. Olethan sen ansainnut kovalla työllä ja panostuksella vuosien mittaan. Jatka sinnikkäästi, tiedät kyllä mitä teet.

Tämä vuosi on suotuisa etenkin kaikille omaa firmaa pyörittäville yritteliäille Vuohille, ja niille, jotka haluavat edetä omalla työpaikallaan ylemmäs tai eri tehtäviin. Monen Vuohen kohdalla asiakasvirrat sen kuin kasvavat ja hyvä maine kiirii kauas tyytyväisten asiakkaiden välityksellä. Yhtä suotuisaa ei kuitenkaan ole niillä, jotka päättävät vaihtaa työpaikkaa kokonaan. Se työelämän tilanne, johon on kaivannut kipeästi muutosta, ei ehkä ratkeakaan täysin ainoastaan työnantajaa vaihtamalla. Mieti siis millainen muutos työelämässä kannattaa pidemmällä tähtäimellä tehdä, ja mihin paukut panostaa. Keskity ainakin hoitamaan asiakassuhteet kunnolla ja henkilökohtaisella tatsilla, sillä niissä Vuohella on ehdottomasti paras menestyksen mittari.

Verkostoinnin ja ihmissuhteiden mestarina Vuohi tuntee kaikki, jotka kannattaa tuntea. Tämä on Vuohen valttikortti, jota tänäkin vuonna kannattaa vilauttaa. Vuohen kohdalla suhteiden luominen on todellakin pääsylippu vip-aitioon. Vaikka tunnetkin jo kaikki oman alueesi tai ammattikenttäsi merkkihenkilöt, niin miksi lopettaa leikki siihen?

Aina voit tutustua siihen seuraavaan merkittävään ihmiseen, joka avaa sinulle uusia ammatillisia ovia menestykseen. Etsi kumppanuuksia ja win-win-sopimuksia, sillä tiimityöstä on sinulle tänä vuonna paljon plussaa, etenkin jos Vuohi osuu omalla kiinalaisella kartalla kuukausipilariin, eli työelämän pilariin. Kumppanuus ei ole siis vain päivän sana, vaan koko vuoden sana.

Terveysasioissa Vuohen on kuitenkin oltava erityisen tarkkana. Jos vatsa alkaa surista ja olo tuntuu omituisen raskaalta (etkä ole raskaana), niin saatat tarvita sekä lääkärin apua että jonkinlaista detox-kuuria. Keskity siihen, että tärkein on kunnossa, eli sinun kehosi ja mielesi. Vuohi on tänä vuonna erityisen hyvin maadoittunut, koska maaenergiaa on paljon Vuohen omassa ilmansuunnassa, mutta se voi toisinaan tuntua liiankin raskaalta, eikä askel nouse enää niin kevyesti.

Tee jotain, että pääset liikkeelle. Sohvalle jumittuminen vapaa-ajalla on varma tapa ”kuulua kalustoon”, eli kerätä lisää massaa ympärilleen. Pienetkin pyrähdykset hapekkaassa ilmassa saavat sinuun enemmän virtausta. Ei ole pakko rehkiä ja reväyttää itseään kuntosalilla, jos siltä ei tunnu, mutta tasapainon löytäminen terveellisen syömisen ja lohtusyömisen välillä, ja tarpeellisen lepäämisen ja pelkän sohvapottuilun välillä on erityisen tärkeää tiedostaa. Ethän halua levähtää kuin jokisen eväät?

Ennakoi ja torppaa mahdollinen painonnousu, sillä siihen on nyt enemmän taipumusta kuin normaalisti, etenkin jos joudut tönöttämään vielä kauan etäpalavereissa ja kotikaranteeneissa.

Pidä edelleenkin huoli sosiaalisista suhteista ja rentoutumisesta ystävien ja oman perheen kanssa, niin voitelet omaa koneistoasi elämänilolla ja naurulla. Osaat elää hyvää ja täyttä elämää, ja siksi onni on Vuohen elämässä usein myötä.

Syvälliset keskustelut niin uusien kuin vanhojenkin ystävien kanssa tuovat elämääsi lisää merkityksellisyyttä ja yhteishenkeä. Terveys, huumori ja happi edellä, kumppanuutta ja molemminpuolista vertaistukea unohtamatta.

Vuohen motto vuonna 2022:
Keskity kaikkein tärkeimpään, eli itseesi ja elämäsi kumppanuuksiin.

Jos vuosieläimesi on Vuohi ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Apina

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Apina

Apinan kohtalo on tänä vuonna olla Tiikerin vastapeluri, sillä se on Tiikerille kompassi-ilmansuunnissa vastakkainen eläin. Tiikeri voittaa omana vuonnaan Apinan suvereenisti, joten Apinalle uhkaa jäädä pelkät tyhjät banaaninkuoret käteen. Nyt vaaditaan oikeaa asennetta ja ongelmanratkaisukykyä. Vaikka Apina olisikin nyt pahnanpohjimmaisten joukossa, alistumaan ei kannata mennä. Kaikilla meillä on nippu avaimia käsissämme, ja jokin niistä avaimista avaa aina uusia ovia. Tutki millä avaimella sinä pääset omassa elämässäsi eteenpäin.

Apinalle vuosi tuo paljon muutoksia mukanaan. Osa muutoksista voi olla toivottuja, osa taas vastahankaisia ja vaikeita. Kaikkien muutosten takaa avautuu uusia mahdollisuuksia, se on tärkeintä ymmärtää. Vapaa tahto ja viisaus kuunnella omaa totuuttaan on aina valttia. Ei Apinan tarvitse kaikkiin Tiikerin sanelemiin säveliin suostua, jos se kuulee oman sisäisen pillipiiparinsa kutsuvan. Riitaisaa asennetta kannattaa silti välttää, jottei tule ikäviä törmäyksiä ja kahnauksia horoskooppieläinten tai oikeiden ihmisten välillä. Et välttämättä ole se, joka pääsee nyt niskan päälle tai jonka viimeistä sanaa kuunnellaan. Ripaus nöyryyttä pitää Apinan nyt sopuisammalla polulla.

Haasteet on tehty voitettaviksi, eikö niin? Nyt Apinan pitää ajatella laatikon ulkopuolelta ja kaikkiin nikotteluihin systeemeissä kannattaa tehdä varasuunnitelmat. Jos plan A ja plan B eivät toimi, niin mikäs on Apinalla suunnitelmissa kolmantena? Jollain tavalla voi aina edistyä. Tietokoneen kovalevyt kannattaa silti varmuuskopioida, teettää vaikka vara-avaimia kotiin ja autoon, sekä varmistaa vielä, ettei Apinalta yritetä laskuttaa mitään ylimääräistä. Sitten on ainakin varauduttu joihinkin yllätyksiin jo etukäteen, joita Tiikerin vuonna on jokaiselle tulossa, ei ainoastaan Apinalle.

Apinan vuonna syntyneistä saattaa tuntua, että ympärillä kaikki muuttuu ja pelisääntöjä kirjoitetaan koko ajan uusiksi. Olet enemmän muutoksen seuraaja ja todistaja kuin siinä varsinaisesti mukana. Kuukausipilarin Apinoilla on muutoksen tuulia nimenomaan työpaikalla, jolloin kannattaa yrittää pysyä muutoksen mukana, vaikka tuulet puhaltavat yllättäviltä suunnilta ja oma työtuoli tutisee.

Työtehtäviin voi tulla äkkinäisiä muutoksia, joillakin taas muuttuu koko firma, jonka palveluksessa ollaan. Joku saattaa siirtyä työntekijästä yrittäjäksi tai päinvastoin. Päivänpilarissa taas Apinuus merkitsee muutoksia parisuhdestatukseen tai parisuhteen laatuun. Se voi merkittävästi parantua, tai merkittävästi huonontua, nykyisistä lähtökohdista riippuen.

Kaiken tämän muutoksen keskellä pitkäjänteisyys jo tuttujen asioiden parissa on kannattavaa, eikä pyörää tarvitse tänä vuonna keksiä uudestaan, sen kun polkee sitä, mikä on jo käynnissä. Nettibisnekset ja finanssien hoito sujuvat Apinalla tänä vuonna hyvin, joten niihin kannattaa keskittyä tarkalla vainulla. Muutenkin ulkomaanmatkat ja ulkomaan kontaktit liike-elämässä tuovat tulosta, jos sellaisia viritelmiä on jo ennestään muhimassa.

Aivan uudet neuvottelut ja aloitteet eivät välttämättä tuota tulosta juuri tänä vuonna. Sen sijaan opiskelu ja uusien tietojen ja taitojen kartuttaminen on sellaista pääomaa, että sitä voi aina kartuttaa. Itsensä kehittämisessä ei voi mennä vikaan, jos kuuntelee omaa suuntaansa ja lähtee sinnepäin. Nyt se ”sinnepäin” voi hyvinkin olla ulkomailla.

Ihmissuhteissa Apinan kannattaa pitää suuta välillä supussa ja miettiä, miten alkaa syntyneitä ristiriitoja ratkoa. Kaikki eivät nyt ole samalla aallonpituudella, ja on Apinasta itsestään kiinni, miten konfliktit ratkeavat. Pääasia on, että tiedostaa kitkaisen ilmapiirin, eikä lähde sitä sohimaan pahemmaksi. Empatiakortti on hyvä ottaa esille puolin ja toisin, jos suukopua ja hermojen kiristymistä kotielämässä tai työpaikan ihmissuhteissa esiintyy. Jos vaikka antaisi itse asioiden riidellä, eikä ottaisi niitä niin henkilökohtaisesti.

Helpommin sanottu tietysti kuin tehty, mutta kantsii pitää mielessä kaikkien, jotka ovat Apinoita itse, tai jotka Apinoiden kanssa ovat tekemisissä. Aikalisä ja pieni harkinta auttavat aina, niin solmut alkavat oieta ja mutkat sekä nimismiehen kiharat suoristua.

Terveys on se sektori, joka Apinaa eniten tänä vuonna närästää. Vatsan ja ruoansulatusalueen pienet probleemit voivat nyt valvottaa pidemmänkin aikaa, joten ota vakavasti kaikki terveysvaivat, jotka eivät tahdo mennä itsellään ohi. Saatat tarvita niihin nyt kunnon jytkyt ja ammattilaisen apua. Olet alttiimpi vatsa- ja suolistovaivoille kuin muina aikoina, ja tunnet kyllä omassa kehossasi, jos alkaa poltella tai jokin ruoka ei enää imeydy tai sovi sinulle. Vältäpä muuten punaista väriä tänä vuonna, myös tulisia ruokia, äläkä ainakaan nuku punaisissa lakanoissa.

Tulienergia entisestään pahentaa mahdollisia terveyshaittojasi ja haittaa muutenkin elämääsi. Se saattaa aiheuttaa sapetusta myös ihmissuhteiden puolella. Tunteiden ja kehon viilennys on sinun helpotuksesi.

Kunnon yöuniin panostaminen auttaa aina. Silloin on päivisin helpompi ratkoa eteentulevia askareita ja kimurantteja tilanteita paremmin lähtökohdin. Ole itsellesi armollinen, ei se niin vakavaa ole. Sehän on Vain Elämää.

Apinan motto vuonna 2022:
Ota iisisti, kulje muutoksen mukana ja rakenna rauhaa.

Jos vuosieläimesi on Apina ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Kukko

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Kukko

Kukkoa kiinnostaa Tiikerin vuonna erityisesti uraan, johtamiseen ja taloudelliseen etenemiseen liittyvät kultajyvät. Nyt on mahdollisuus vaihtaa alaa tai työpaikkaa, tai saada jokin mehevä asiakkuus napattua omiin nimiin. Verkostoituminen ja ongelmanratkaisutaidot ovat siksi Kukolle eduksi. On tärkeää, kenet tunnet ja mistä ovesta menet sisään. Tee vaikutus ja ota yleisösi. Puhu ne pyörryksiin.

Olet nyt ehdottomasti parhaimmillasi juuri ammatillisella kentällä, joten tämä on työelämässä hieno vakaan etenemisen vuosi, jossa on mahdollisuus taloudellisiin voittoihin, kunhan pidät järjen päässä. Olet niin itsevarmalla tuulella, että saatat ruveta pomottelemaan vähän kaikkia ympärilläsi, tai sitten uppoudut työtehtäviisi ja unohdat, että muutakin elämää olisi tarjolla. Tämä ei siksi ole se vuosi, jolloin kannattaa paukutella omia henkseleitä turhan kovaäänisesti tai pitää omista eduista ja mielipiteistä liian tiukasti kiinni. Opettele joustavuutta. Etene vakaasti, mutta varmasti. Luo itsestäsi luotettavaa kuvaa, kasvata hyvää mainettasi ja pidä lupauksesi, niin pääset rivakasti eteenpäin hankkeissasi.

Varo samalla, kun haet elämääsi taloudellista kasvua, ettet tule huijatuksi tai höpsäytetyksi. Kaikennäköistä hiiviskelijää on liikenteessä, etenkin tuolla ihmeellisen internetin puolella, joten älä usko kaikkea, mikä kuulostaa timantilta tai kullalta, valmiina satamaan hetkellä millä hyvänsä juuri sinun jyvälaariisi. Kyseessä saattaa olla vain piskuinen mikrosiru hakkerin koneessa tai silkkaa halvoilla lupauksilla vuorattua katinkultaa, vailla varsinaista valuuttaa. Ole siis tarkkana sijoitusten kanssa ja varmista ensin kenen kanssa asioit, ettei tule niinsanotusti takkiin. Tämä ei ehkä ole rahallisesti kaikkein isoimpien hankintojen tai panostusten vuosi. Laita rahasi varmaan talteen.

Työelämässä Kukolla menee siis lujaa, mutta ihmissuhderintamalla on Tiikerin vuoden tapsantahdeissa hiljaisempaa. Syötti ei oikein tahdo liikkua, eikä kala ottaa kiinni. Haasteita ja ryppyjä rakkaudessa voi esiintyä etenkin vakikumppaneiden välillä. Varo satuttavia sanoja, joita olette molemmat mahdollisesti pullottaneet viime riidasta tai jopa viime vuodesta asti. Suunsa puhtaaksi puhuminen voi olla hetken helpotus kuuman kalkatuksen keskellä, mutta pariskunnan välinen jatkuva kukkotappelu saattaa johtaa pysyvään välirikkoon ja jyvien erotteluun omiksi kasoikseen. Ole siksi ainakin itse varuillasi omien möläytystesi kanssa.

Pariskunnan toisella osapuolella on yhtälainen oikeus tunteisiinsa ja mielipiteisiinsä kuin sinullakin. Muista tasa-arvo ja ne alttarilla vannotut vasta- kuin myötämäetkin. Jos tunteet, heltat ja hampaat parisuhteessa jatkuvasti kiristyvät vuoden mittaan, otapa omaa aikaa ainakin hetki tai toinenkin, ja mieti, miten tilanteen saisi tyynnytettyä.

Irtiotto arjesta ja maiseman vaihtaminen voi kuitenkin auttaa pidempää parisuhdetta pitämään pintansa ja saamaan vähän kaivattua lisähappea. Pitäkää säännöllisesti hauskaa ja löysätkää kravattia, tai vaihtakaa se iloisempaan rusettiin. Ottakaa huumori avuksi, ja naurakaa vaikka muille, jos itselle ei kykene. Hitsatkaa toisistanne voittamaton tiimi, joka selättää vaikeudet yhdessä. Eihän se aina niin ruusuista strömsöötä ole.

Jos Kukko ei ole vielä avioliiton venesatamassa tai vakaan suhteen valtamerialuksella seilaamassa, vaan täysin vapaalla jalalla rannalla kaikille huiskuttamassa, niin se saattaa katsella uutta kumppania elämäänsä etenkin työpaikalta, missä se muutenkin viettää suurimman osan ajastaan. Jos kahvihuoneen keksihyllyllä käyvä kaunis kollega tai viereisen sermin takana istuva tenhoava team leader alkaa kiinnostaa, niin pistä charmisi, tyylikäs ulkomuotosi ja kuiva huumorisi puremaan, sillä kyllähän sinkku-Kukkonen niiden avulla aina huomataan.

Kaiken tämän työ- ja yksityiselämän pätemisen ja suorittamisen keskellä Kukko voi olla välillä vähän sippi. Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kanssa Kukko saa olla erityisen tarkkana, sillä terveys on se yksittäinen asia, mikä mahdollisesti eniten rassaa mieltä ja heijastuu sitten kaikkeen muuhun tekemiseen, myös niihin ihmissuhteisiin.

Terveysasioissa saattaa tulla eteen jokin yllätysmomentti, joka pistää paletin ja suunnitelmat sekaisin. Kiinnitä siis siihenkin puoleen huomiota ennaltaehkäisevästi, sillä Kukon kireä aikataulu ja ehkä myös vähän kireät hermot eivät nyt yhtään antaisi sairasteluille periksi. Onneksi tähän voit itse vaikuttaa! Ota oma hyvinvointi nyt ensisijaiseksi prioriteetiksi ja ylläpidä terveyttäsi kaikin keinoin. Nuku riittävät yönunet, vaali mielenrauhaasi ja vedä aamuisin iso kasa vitamiineja. Liiku, mutta vältä turhia riskejä urheilussa sekä liikenteessä. Vältä myös parhaasi mukaan niitä liikkeellä olevia pöpöjä.

Kun saat mielesi tyyntymään, niskahartiat alas ja selän oikenemaan, sinun on helpompi olla armollinen muitakin kohtaan ja sietää paremmin maailman moninaisia epäkohtia ja työelämän haasteita. Ole siis armollinen ennen kaikkea itsellesi. Ilmaise itseäsi ja tunteitasi, ota sisäinen monologi haltuun ja etsi apua, jos pään sisällä tekee liian tiukkaa.

Kun maltat kohdata itsesi ja muut levollisemmassa ja hyväksyvämmässä ilmapiirissä, olo helpottuu heti. Hoida ja helli itseäsi siis kuin kaikkein arvokkainta asiaa maailmassa. Sillä sinähän olet juuri sellainen, rakas Kukko. Tänä vuonna olet vieläpä ratkaisevassa rauhanrakentajan ja johtajan roolissa, joten sinua tarvitaan.

Jos Kukko on päivänpilarissasi, silloin nämä edellä esitetyt teemat ovat voimakkaita suhteessa itseesi ja kumppaniisi, eli mahdolliset skismat ja johtoaseman hakeminen tapahtuu yksityiselämän puolella. Jos Kukko esiintyy kuukausipilarissa, sisäinen pomosi tahtoo päästä näyttämään kyntensä ammatillisella kentällä. Silloin sinulla on paras mahdollisuus edetä ansiokkaasti.

Kukon motto vuonna 2022:
Työelämässä on nyt todellista nostetta, joten tartu omasta johtajuudestasi kunnolla kiinni.

Jos vuosieläimesi on Kukko ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Koira

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Koira

Koiralla on vähän samantapainen tienpientareita ja aluskasvillisuutta tutkiva luonne kuin Tiikerillä, joten sillä ei mene hassummin tänä vuonna raitapaitakaverinsa askelmerkeissä. Koira on yksi Tiikerin vuoden mahdollisista voittajista. Se saa nyt vuorostaan kantaa palkintopokaalia, jonka se on ansainnut erityisesti työelämän saavutuksillaan. Mukaan tulee todennäköisesti ruskea kirjekuori ja tukku kahisevaa.

Tämä kaikki liittyy siihen, mitä Koira on puuhastellut aiemmin, eli kuinka isoksi se on ennättänyt kasvattaa reviiriään ja paljonko mehukkaita luita se on haalinut kasaan. Ahkeraa Koiraa taputellaan päälaelle ja se voikin olla tyytyväistä hurttaa. Jos sen sijaan et ole vielä omia koirankeksejäsi ansainnut, niin etenkin kuukausipilarin Koirilla on siihen erinomainen mahdollisuus Tiikerin vuonna. Laita viimeistään nyt ammatilliset asiat tai muut hankkeet alulle ja ideoi uutta, niin huomaat, kuinka ruokakuppi alkaa täyttyä herkuista.

Kaikenlainen innokas luovuus ja opinnälkä väräjyttää Koiran viiksikarvoja ja se vainuaa hyvin, mihin suuntaan olisi hyvä olla menossa ja mitä oppia olla ottamassa paremmin haltuun. Koiralle on nyt eduksi opetella uutta, kuten vaikkapa uusia teknisiä taitoja, jotta se pysyy kehityksen kelkassa mukana. Koiran surffilauta kannattaakin suunnata Vesitiikerin asettamien trendien aallonharjaa kohti, jolloin se saa hyvää nostetta Tiikerin vuodesta. Kehitä siis itseäsi, jotta osaamisesi laajenee ja vainusi voimistuu.

Koiran yhteiskunnallinen ja sosiaalinen asema saa todennäköisesti buustia ja se kulkee vuoden verran hivenen ryhdikkäämmin elämänsä eri pelikentillä. Koiran jämäkkä, aina uutta etsivä luonne senkun vahvistuu ja sillä on sekä taivaallista että maallista taustatukea käytettävissään, eli johdatusta ja onnekkaita sattumia, jotka tuovat juuri kaivatut asiat ja ihmiset sen eteen kuin tilattuna. Erityisesti vanhempia arvovaltaisia herrasmiehiä saattaa saapua Koirien elämään, jotka auttavat ratkaisemaan ongelmia, joita se on yksin jo tovin pähkäillyt.

Joku korkeampi taho saattaa nyt ihan oikeasti haluta auttaa sinua. Se voi olla lääkäri, lakimies tai hengen poppamies, riippuen missä asiassa eniten tarvitset jeesiä. Ota kaikki tarjolla oleva apu vastaan, sillä nyt ei ole syytä epäillä avuntarjoajan vilpittömyyttä. Joku tuttavistasi voi myös vihjata sinulle uudesta työpaikasta, tai tarjota sellaista suoralta kädeltä. Ethän siis pure kättä, joka ruokkii sinua, vaan tartut siihen tomerasti ja luottavaisesti. Työelämässä sinulla onkin oiva tilaisuus näyttää käpäläsi kaikki kynnet. Putsaa siis kynnenaluset hyvin, ojenna ryhtiäsi ja laita sorvit pyörimään. On aika takoa tulosta.

Koiran elinpiiri saattaa Tiikerin vuonna laajentua peräti ulkomaille asti. Joko se löytää uusia tuttavuuksia, mentoreita, guruja tai bisneskumppaneita tavallista kauempaa, tai sitten sen oma polku vie hetkeksi kotimaan rajojen yli, matkalaukku ja attaseasalkku kädessä.

Seikkailu on vihdoin paikallaan, joten uskalla lähteä oman pihapiirin ja mukavuusalueen ulkopuolelle. Eihän sitä tiedä, jos sieltä joku kiinnostava kumppanikin tarttuu mukaan reissun kylkiäisiksi. Se voi olla joko romanttinen kumppani tai yhtä hyvin kannattava bisneskumppanikin. Tärkeintä on, että tiedostat tilaisuuden ja olet avoin, kun se kohdalle sattuu.

Ihmissuhdemarkkinoilla sinkkukoirilla on Tiikerin vuonna aika lailla kysyntää, ja ne saattaa löytää pitkin kyliä kuljeksimasta, uuden kiinnostavan kaverin perässä. Pidä silmät ja korvat auki, jos lempeä olet vailla. Vaisto johdattaa sinut kyllä oikeaan osoitteeseen. Käytä tarvittaessa vaikka navigaattoria. Jos Koira jää yksin möllöttämään, sillä on taipumusta nyt melankolisuuteen ja pään sisäiseen ylianalysointiin. Yksinolevalle Koiralle voisi tehdä hyvää mennä muiden seuraan ja katsella elämäänsä vähän muusta näkökulmasta, jottei tarvitse koko ajan nakertaa samaa vanhaa kaluttua luuta. Maistuuhan se jo melkein puulta.

Vaikka Koirat ovatkin reiluja ja ystävällisiä, on niillä joskus vahvoja mielipiteitä, jotka tulee esitettyä aika kiivaasti. Varsinkin pidemmässä parisuhteessa olevat Koirat joutuvat ehkä miettimään omaa ulosantiaan, ja sitä, millä tavalla ja äänensävyllä toisille puhuvat. Niin se toinen vastaa, kuin sitä itse haukkuu! Luo turvallista, avointa ja hyväksyvää ilmapiiriä ihmissuhteissasi niin kotona kuin töissä, niin sinutkin hyväksytään kaikkine karvoinesi. Mahdolliset mielenosoitukselliset möläytyksesi annetaan mennä käpälien läpi, jos et ota niitä jatkuvaksi tavaksi.

Koiran mieliala saattaa vuoden mittaan vaihdella laidasta laitaan, ja se pyörittää aikamoisia ajatusten formuloita pääkopassaan. Negatiivinen sisäinen puhe ja asioiden jauhaminen ees taas ei välttämättä johda mihinkään, joten kannattaa ennemmin panostaa sellaiseen tekemiseen ja olemiseen, josta tulee pitkällä tähtäimellä parempi mieli ja hyvä olo. Ota siis aika ajoin rennosti, äläkä rasita itseäsi tai hermojasi liikaa.

Yritä kirkastaa ajatuksiasi ja nähdä yksityiskohtien sijaan vähän suurempaa kokonaiskuvaa. Ui vaikka hetki koiraa kirkkaissa vesissä, ja tunne, miten se rentouttaa koko kehon ja hiljentää niitä ajatusformuloita, edes hetkeksi. On välillä hyvä käydä varikolla huollossa. Jos tuntuu, ettet saa kosketusta kanssaihmisiltä, tilaa vaikka hieronta ja ota vastaan sen tarjoama mielihyvä.

Tiikerin vuosi on kokonaisuudessaan Koiralle sellaista hyvää keskikastia. Kultaisen keskitien kulkeminen onkin siksi hyvä neuvo Koirille elämän eri osa-alueilla. Kuukausipilarin Koira on kiireinen omien ideoidensa ja kiinnostavien työtehtäviensä parissa, kun taas parisuhdepilarin Koiralla on eniten taipumusta vetäytyä yksinäisyyteen, jos suhteessa on jotain ongelmia, tai jos kantavaa ihmissuhdetta ei vielä ole.

Luota siihen, että suunta on nyt joka tapauksessa parempaa kohti ja sinä itse kehityt koko ajan paremmaksi, suorastaan ylvääksi rotukoiraksi, joka on kovaa valuuttaa missä tahansa kisoissa ja mittelöissä. Ennen kaikkea palkitse itseäsi siitä, kuinka ahkerasti olet uurastanut ja kuinka olet koko ajan tehnyt parhaasi. Ja kuten tiedämme, sehän riittää.

Koiran motto vuonna 2022:
Keskitien kulkija ei tieltä eksy, ja mehevä luu on jo puoliksi suussa. Ole avoin uusille tuttavuuksille, jotka vievät elämääsi eteenpäin.

Jos vuosieläimesi on Koira ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Sika

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Sika

Elämästä täysillä nautiskeleva Sika on charmikas tapaus, joka kiinnittää katseita. Vilkaisukin Sian suuntaan ja monella alkaa jo suu vettyä ja henki salpaantua. Sika sattuu lisäksi olemaan yksi Tiikerin parhaista ystävistä, joten tänäkin vuonna se tullaan kyllä laajalti huomaamaan. Possun menekki on siis kova. Sikaa on tarjolla monilla kekkereillä ja kutsuilla, ja elämän suloista kuplajuomaa on jo pöytään tilattu. Saattaa vielä olla niinkin hyvin, että joku muu kuin Sika itse kuittaa laskun. Sian tarvitsee oikeastaan vain olla paikalla, ja nauttia pöydän ja seuran antimista.

Sika porskuttaa Tiikerin vuonna melkeinpä kaikilla elämänsä saroilla. Mitä tahansa se päättääkin tehdä, niin siitä kuullaan vielä. Mittava menestys on Sian ulottuvilla, sillä Tiikerin valokeilaa vilkutellaan ahkerasti myös Sian suuntaan. Oikeastaan Sika saattaa olla nyt paljon suurempi tähti kuin Tiikeri itse! Ja mikäs siinä, sillä Sika on valmiina siihenkin, eli astumaan julkisuuteen ja tekemään sen, mitä juuri nyt tehtävä on.

Ei ole syytä yhtään epäillä, vaan luottaa itseensä ja lähteä liikkeelle. Jos vaikkapa oma yritystoiminta kutkuttaa mielessä, niin nyt on aika ottaa paperit esille ja vetäistä nimmarit alalaitaan sekä leima ja kädenpuristus päälle. Näin on etenkin kuukausipilarin Sioilla. Kaikki työelämän aloitukset ovat painokkaita ja saavat hyvän lähdön. Olet todennäköisesti kilpailijoita paljon edellä.

Sian kannattaakin edistää asemaansa hakeutumalla parempiin työtehtäviin, kysymällä palkankorotusta, aloittamalla oma podcast tai mihin muuhun veri ikinä vetääkään. Tärkeää on, että Sika kaikin kuviteltavissa olevin tavoin edistää unelmiaan. Näin hyvää mahdollisuutta ei välttämättä tule seuraaviin 12 vuoteen. Taianomaisesti toiveet alkavat materialisoitua, kun Sika törmää juuri oikeisiin ihmisiin juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.

Verkostoituminen, vuorovaikutustaidot ja näkyvyys on Sialle tärkeää koko vuoden ajan. Liiku ihmisten ja eläinten ilmoilla, osallistu kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin, joissa voit tavata uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Nauti elämästä ja tee tämä ilon kautta. Näytä muille, mihin kaikkeen sinusta on, ja mitä olet valmis tekemään sen saavuttaaksesi. Sinua kuunnellaan ja aikeesi otetaan tosissaan, joten käy kolkuttelemassa isojenkin kihojen ovilla. Saatat saada kumppanuus- tai sponsorisopimuksen, tai pääset unelmatiimin osaksi, jossa yhteistyö sujuu kuin tanssi. Nyt ei kannata pienentää itseään, mutta liian isolla egollakaan ei kannata olla liikkeellä. Ole siis itsevarmasti ja huomaavaisesti oma itsesi, se riittää.

Näillä spekseillä Sika on todennäköisesti hyvin kiireinen koko vuoden, sillä unelmat eivät toteudu ilman omaa panostusta, pelkällä taikasauvan heilautuksella. Omalla innolla ja eteenpäin menevällä asenteella ne kyllä voivat toteutua. Sika on hyvissä asemissa myös taloutensa kohentamiseksi, eikä haittaa yhtään laittaa kokeeksi jokeri tai lotto vetämään. On tässä sen verran onnekasta tähtipölyä nyt Sian hartioilla. Sialla on myös tavallista enemmän energiaa, eli sen lataus on kohdillaan.

Tiikerin vuodessa on Sialle myös vahva ihmissuhdepainotus. Sika on tyypillisesti ”kaikkien kaveri” ja se todella osaa nauttia onnellisista ja läheisistä ihmissuhteista tänäkin vuonna. Jos Sika ei ole vielä kiinteässä parisuhteessa, sellainen on nyt mahdollista löytää ja laittaa alulle, etenkin jos Sika osuu kartan parisuhdepilariin. Iloa säteilevän ja onnesta myhäilevän Sian lähellä moni tuntee olonsa paremmaksi, joten se vetää ihmisiä omalla magneettisuudellaan puoleensa.

Sian syliin moni haluaisi sulaa ja sen silmiin pidemmänkin aikaa tuijotella. Kosijoita ja kosijattaria on siis liikkeellä sinkkusikojen näkökentässä, joten selvitä kuka sinun kupeesi saa kuumenemaan. Romantiikkaa ja ruusunterälehtiä sataa taivaalta isommalla kädellä, joten Sian kannattaa sukia saparo jo alkuvuodesta edustuskuntoon ja olla silmät auki niin kotioven ulkopuolella kuin internetin taikalaatikon sisällä.

Koska possulla on vientiä niin töissä kuin vapaalla, sen kannattaa välillä keskittyä myös ihan itseensä, ja laittaa koko hela hoito, eli sianpää, sorkat ja saparo hetkeksi lataukseen, kylkiviipaleita unohtamatta. Pelkkänä sianpotkana ei tarvitse makoilla, vaan Sika voi ladata akkunsa lähtemällä pientä seikkailua kohti, tutuista ympyröistä vähän kauemmas. Pieni omia näkymiä avartava huilinkiloma arjen kuvioista voisi tehdä terää, eikä Sialla ainakaan ole puutetta matkakumppaneista.

Tämän vuoden lomasta saattaa tulla se ikimuistoinen unelmaloma, josta riittää kerrottavaa pitkäksi aikaa. Sian kannattaa siis lähteä hyvällä omallatunnolla tien päälle seikkailemaan ja ottaa kenties ihan äkkilähtökin. Silloin on mentävä, kun tie on kuuma ja itsekin niin kuumana.

Arjen tasolla taas on hyvä palauttaa huomio hetkeksi omaan kehoon ja mielenhallintaan. Rauhallisemmat liikuntalajit näin kiireisen vuoden keskellä ovat Sialle parempia kuin hurja riuhtominen voimiensa äärirajoilla. Teethän jo niin paljon töitä muutenkin.

Mahtavaa menoa on luvassa, joten aloitapa samantien. Eikö olekin ihanaa tietää, että nyt onnistut varmasti? Onnea potkaan!

Sian motto vuonna 2022:
Onnea ovat huikeat mahdollisuudet ja läheiset ihmissuhteet, joita vedän puoleeni.

Jos vuosieläimesi on Sika ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Rotta

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Rotta

Rotta ei ole Tiikerin kanssa parhaita kamuja, joten nyt Tiikerin vuonna Rotta ei saa helppoa tikettiä tapahtumien VIP-katsomoon. Se ei siis voi odotella, että pääsisi Tiikerin turkin harjalla itsekin menestyksen harjalle, ainakaan ilman omaa ansiotaan. Rotalta odotetaan sen sijaan systemaattista ja huolellista omaa työpanosta. Nyt se voikin näyttää, mistä se on oikeasti tehty. Rotta näyttää ulospäin ehkä vaatimattomalta ja pieneltä hiirulaiselta, mutta me kaikki tiedämme, että se on selviytymisen mestari, jolla on pureva vainu.

Tällä kertaa Rotan onkin seurattava omaa vainuaan tarkasti, sillä tuo vaisto voi viedä Rotan muiden sokean seuraamisen sijaan ihan oman totuuden äärelle. Rotan kunnianhimo on Tiikerin vuonna pikkuhiljaa keulimaan päin ja etenkin työelämässä se haluaisi jo näyttää kannuksensa. Sen puolesta Rotalla voi riittää nyt paljon puuhaa, työintoa ja todisteltavaa.

Ainakin vuoden fokus on selvä, eli töihin siitä ja haasteita päin, mutta aimo annoksella kärsivällisyyttä. Hurjaa ammatillista nousukiitoa ei ole luvassa, vaan ihan työpaikan perusarkea pienine iloineen ja saavutuksineen. Ota pieniä lyhyen tähtäimen tavoitteita ja pyri niitä kohti. Älä yritä haukata liian isoa kakkupalaa, ettet vahingossa tukehdu siihen. Kohtuu kaikessa, niin työnteossa kuin tavoitteissa.

Rotalla on henkilökohtaisessa elämässään vähän sellainen sisäänpäin katsomisen vuosi, jolloin ulkomaailman touhut voi jättää enemmän omaan arvoonsa ja tutkia enemmän mitä itsessä on pinnan alla muhimassa. Sisäinen vahvuus ei kasva muita imitoimalla tai seuraamalla, vaan kulkemalla omaa polkuaan, vaikka se liukas saattaisi joskus ollakin.

Pahimmankin viemärin päässä on uudet tuulahdukset ja uudenlainen valoilmiö. Sitä kohti ollaan menossa, oman nenän ja hajuaistin varassa. Jos siis et halua kahlata muiden jätteissä, niin nyt on omien ratkaisujen paikka. Tietävätkö muut muka paremmin, mikä on sinulle hyväksi? Eivät. Sinä itse tiedät mitä tarvitset, ja sitä omaa ääntä on nyt kuunneltava entistä tarkemmin. Herkistä aistit ja kuuntele. Kuuntele omaa itseäsi.

Vuoden runsas vesienergia vie Rottaa syvälle itsetuntemukseen, kenties jopa omien pelkojen äärelle ja niiden yli. Omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa olisi nyt hyvä olla sinut, koska siellä muhii tulevaisuuden itsevarmuus ja luottamus omiin kykyihin. Jos jokin uusi oppi tai filosofia kiinnostaa sinua, voisit syventyä tutkimaan sitä ja avartamaan sitä kautta omaa henkistä polkuasi.

Tiikerin vuosi 2022 voi tuntua Rotalle vähän työläältä välivuodelta, jolloin mitään merkittävää ei tunnu tapahtuvan. Merkittävyys lähteekin nyt Rotasta itsestään. Ainakin sen täytyy tehdä itselleen tärkeitä, merkityksellisiä asioita, oli kyse sitten ammatillisesta suunnasta tai sisäisestä suunnasta.

Muista silti, Rottaseni, että aina ei kuitenkaan ole tarkoitus painaa niska limassa, täydellä höyryllä, vaikka olisitkin tärkeiden asioiden äärellä.

Entä jos pitäisitkin itsestäsi eniten huolta tänä vuonna, etkä muista ihmisistä tai muiden asioista? Energiaa kuluu ihan hukkaan, jos seuraat kaikkia medioita ja uuvutat itsesi vielä informaatiotulvaan. Kaikkiin asioihin ei tarvitse ottaa kantaa, ota mieluummin vaikka tervettä etäisyyttä. Anna elämän sujua enemmän omalla painollaan ja keskity itseesi ja omiin asioihisi niin töissä kuin kotosalla. Anna muiden tehdä mitä ikinä tekevät.

Terveysasioissa Rotan kannattaa kiinnittää huomiota etenkin kehon nestetasapainoon. Muista juoda ja tarkkaile ”vesiväyliäsi”. Munuaiset, virtsatiet, poskiontelot ja sen sellaiset ovat nyt herkempiä tulehduksille. Haukkaa happea säännöllisesti ja liiku luonnossa. Se madaltaa stressi- ja ärsytyskynnystä, ja siten edesauttaa kehosi kokonaisvaltaista terveyttä. Sen lisäksi liikenteessä on tänä(kin) vuonna syytä olla tarkkana, joten tiukka katse tiehen ja liikennevaloihin, niin vältyt turhilta vaaratilanteilta.

Parisuhteessa ja rakkauselämässä Tiikerin vuosi voi olla Rotalle vähän suvannollinen, hieman pysähtynyt tai väljähtynyt. Ei silti kannata kantaa siitäkään asiasta liikoja huolta, koska tiedät, että tämäkin tilanne menee ohi ajallaan. Tee se, mitä pystyt, ja mikä tuntuu itsestä hyvältä.

Vaali olemassaolevia suhteita ja iloitse niistä. Rakenna rauhaa rakkaiden ihmisten kanssa. Uudet romanssit ovat vähän jäissä, tai eivät tahdo kunnolla käynnistyä. Eteenpäin puskeminen silloin, kun aika ei ole sille otollinen, ei siis tuota tuloksia. Keskity itseesi enemmän kuin sopivan kumppanin löytämiseen.

Rotan yksityiselämässä on enemmänkin himmailu- tai hyggeily-vuosi tulossa. Chillaile, pohdi ja mieti. Ota aikaa itsellesi. Hiljaisuudessa hyvä tulee esiin.

Rotan motto vuonna 2022:
Käänny sisäänpäin maailman melskeestä ja löydä oma hiljainen voimasi.

Jos vuosieläimesi on Rotta ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan

Härkä

Vesi-Tiikerin vuosi 2022 Härkä

Härkä pääsee Tiikerin vuonna pinteestä, jossa se on ollut vuoden verran, ellei kauemminkin. Omana vuotenaan Härällä riitti hommaa niska limassa ja kyntöaura olkapäillä, joten kaikille Härille onkin nyt hyvä uutinen se, että huhkiminen alkaa vähän helpottaa ja valoa näkyy tunnelin päässä. Härän ei tarvitse enää kantaa huolta ihan kaikesta, ja olla kaikkien muiden vetojuhtana.

Nyt se voi enemmänkin keskittyä nauttimaan elämästä ja kerätä satoa kaikesta ahkerasta työnteostaan. Vaikka Härän onkin vaikea karttaa vastuuta ja ottaa rennommin, niin nyt siihen kehotetaan. Löysää iestä, ja pyyhi otsasi, joka on varmasti märkä hiestä. Kilauta kellokorttia vaihteeksi eri suuntaan ja varaa loma jonnekin kauas pois arkiaskareista. Juhli, sillä olet sen ansainnut.

Härkä on onnettaren suosiossa monessakin mielessä. Sen bisnekset ja finanssit pyyhkivät aiempaa paremmin ja töissä se palkitaan hyvin tehdyistä päätöksistä ja projekteista. Positiivinen bonusvaroitus! Jos rahaa kilisee tilille enemmänkin, laita osa saman tien kasvamaan korkoa. Tämä on fiksujen talouspäätösten vuosi.

Härän elämässä on vaihteeksi mukavaa hohtoa ja hehkuvaa hiiltä, joka nostaa punan ihan poskille asti. Kaipaatko elämääsi vähän lisää romantiikkaa, kenties sellaisen ihan aikuisten oikeasti antoisan parisuhteen, jossa on jatkuvuutta ja pysyvyyttä ja tie auki taivaisiin? Hyvä, sillä sellaista voi olla tuloillaan, jos avaat oven sille kokonaan auki. Ole valmis kohtaamaan uusi kumppaniehdokas, tai syvennä olemassaolevaa suhdetta. Piuhat, sarvet ja anturat siis auki universumin rakkaussäteilyä kohti!

Tämä rakkaushuuma pätee etenkin niihin, joilla on Härkä parisuhdepilarissaan, eli Bazi-kartassa juuri syntymäpäivän kohdalla. Jos sinulla on Härkä kuukausipilarissa, romanssi voi kenties odottaa työpöydän tai sermin toisella puolella. Toki muidenkin Härkien kohdalle saattaa sataa vaaleanpunaisia ruusunterälehtiä suoraan hotellisviitin sängylle.

Vuosi on oikein oivallinen kirkonkellojen kilinälle ja hääpäivän lukkoon lyömiselle. Kalenteri siis esiin ja vaaleanpunainen kynä käteen. Laita sydän parhaan päivämäärän kohdalle, jolloin sinä puolestaan annat sydämesi sille toiselle.

Härän kannattaa mahdollisten uusien romanssien äärellä miettiä myös sitä, millainen kumppani se itse on toiselle, sillä sitä mitä tarjoat, on tulossa samalla mitalla takaisin. On siis aika rakastaa tulisesti itseään ensin, koska sillä tavalla houkuttelet elämääsi ihmisen (tai kiinalaisen eläimen), joka vuorostaan rakastaa sinua tulisesti takaisin. Mieti siis mitä kaipaat elämääsi ihannekumppanin muodossa ja viritä itsesi sille samalle korkeavärähteiselle taajuudelle. Laita toiveet vaikka ihan ruutupaperille ja sitten tilaus vetämään. Saatat saada juuri sitä mitä tilaat, sillä Härän toiveille ja tavoitteille ollaan nyt kosmoksen kanavilla korvat kovasti höröllään.

Vakiintuneissa suhteissa Tiikerin vuosi on Härälle miellyttävää aikaa. Kerrankin kaikki rullaa, kuten pitäisikin, ja yhteinen sävel on helppo löytää niin kumppanin kuin perheenjäsenten kesken. Ihmissuhteet ovat tärkeitä paitsi kotona myös työpaikalla. Nyt kannattaa ryhtyä sosiaaliseksi perhoseksi, tutustua ennakkoluulottomasti uusiin ihmisiin ja laittaa itseään ammatillisesti likoon, koska Härän elämässä on nimenomaan nostetta juuri työn ja talouden puolella.

Uusia työtilaisuuksia on todennäköisesti tarjolla ja sitä kautta oma taloudentila kohenee. Nyt on tärkeää se, kenet tunnet ja miten ahkerasti olet työtäsi tähän mennessä tehnyt, eli millainen maine sinulla on omalla alallasi. Panosta siis kaikensorttisiin ihmisten välisiin suhteisiin, toisinsanoen verkostoitumiseen, ja edistyt vuoden mittaan elämäsi eri sektoreilla. On myös mukava tuulettaa aivokoppaa juttelemalla täysin uusien tuttavuuksien kanssa, sillsiinä omat horisonttisi laajenevat. Uuden työpaikan myötä koko työporukkakin voi vaihtua. Sano uusille kasvoille tervetuloa.

Koska Härälle avautuu tänä vuonna ovi jos toinenkin, kiinnitä huomiota siihen, millaisen sisääntulon teet. Pistä tukka ja tamineet ojennukseen ja näytä paras puoli itsestäsi. Kun freesaat ulkonäköäsi, tunnet uutuudenviehätystä myös itsesi sisällä. Panosta omaan mielihyvään ja tekemääsi ensivaikutelmaan.

Härkä on pohjimmiltaan melkoinen vastuunkantaja. Tähän kannattaa nyt jonkin verran kiinnittää huomiota. Kenen taakkaa kannat? Olisiko siinä kevennettävää? Joskus Härkä voisi pitää huolta ihan vaan omista asioistaan ja jättää muillekin vastuuta ja oikeuden selvittää omat sotkunsa. Jos jossain, niin terveydessähän se ylimääräinen lasti hartioilla sitten näkyy.

Siinä voi ryhti mennä vinoon tai lysyyn, kun kantaa itseään isompaa vastuuta toistenkin pärjäämisestä. Jos selkä, kädet tai jokin muu kehon osa kramppaa ja kipunoi, olet ottanut liikaa tehtäviä kontollesi. Vaikka vuoden mittaan kiireinen olisitkin, niin löysää silti vähän pipoa ja yritä päästä onnistuneeseen flow-tilaan, jossa asiat rullaavat itsellään. Kokeile ainakin.

Nuku siis kunnon yöunet ja välillä päikkäritkin, niin jaksat tätä Tiikerin vuoden mukavaa, mutta tiivistä meininkiä. Oma terveys ja positiivinen, zenmäinen mielenrauha siis edellä, itse ansaittua menestystä kohti.

Härän motto vuonna 2022:
Monenlaisen menestyksen vuosi. Ihmissuhteet ja työtilaisuudet avainasemassa.

Jos vuosieläimesi on Härkä ja haluat saada selville mitä kaikkia eläimiä sinun kiinalaisen astrologian mukaiselta kartaltasi löytyy, niin tutustu kiinalaiseen Neljän Pilarin perustulkintaan. Meissä kaikissa asuu neljä eri eläintä syntymävuoden, -kuukauden, -päivän ja -kellonajan mukaan. Tulkinnassa kerrotaan myös mikä viidestä elementistä on sinulle läheisin, eli ns. itse-elementti.

Takaisin alkuun

Kiinalainen astrologia

Neljä Pilaria BaZi -tulkinta

Tutustu Neljä Pilaria BaZi -tulkintaan