Buddha halusi antaa kahdelletoista ensimmäiselle eläimelle ihan oman kunniapaikan eläinradalla. Ilmaisia lounaita
ei ollut silloinkaan, vaan eläimiä testattiin kilpailun avulla. Perille ja pistesijoille päästäkseen piti ylittää
vuolaana virtaava joki ja se vaati eläimiltä sekä nopeutta että hoksottimia.
Ovelin Rotta viekotteli itsensä perille ensimmäisenä ja voitti varman paikan muita huijaamalla. Se hyppäsi Härän
selkään, jotta ei kastuisi syvässä vedessä, ja rannalla loikki kevyesti maaliin. Härkä jäi siten toiseksi, tehtyään
rankimman työn vedessä kahlattuaan. Nopealta Tiikeriltä vaati vain pari loikkaa päästä kolmanneksi, eikä Jäniksen
pomppiva tahti ollut kovin paljon hitaampaa. Lohikäärme kun antoi sille höveliäästi vielä hönkäyksen verran
etumatkaa. Pitäähän niitä pienempiä vähän jelppiä.
Käärme ja Hevonen tulivat perässä kun muilta kiireiltään ehtivät. Käärmekin juonitteli itsensä Hevosen kavion
kyljessä nopeammin perille ja nappasi paikan juuri ennen Hevosta. Lammas, Apina ja Kukko tulivat yhdessä, kuka
lähempää, kuka kauempaa. Ne puhalsivat yhteen hiileen ja seilasivat joen yli kyhäämällään lautalla, reilun pelin
hengessä.
Koiralla kesti oma aikansa, kun se nuuhki ensin kaikki lyhtypylväät matkallaan ennen kuin ui vihdoin koiraa joen
yli. Sika jäi pahnan pohjimmaiseksi, kun sillä ei ollut mitään kiirettä tässä puolivalmiissa maailmassa ja onhan
reissun päällä välillä syötävä eväät ja nukuttava. Ennakkosuosikki Kissalle ei kukaan ollut kertonut koko kisasta,
joten se saapui perille vallan vääränä päivänä ja jäi taivaan pankolta kokonaan pois.
Näin nämä 12 eläintä saivat siis edustaa eläinradan merkkejä kiinalaisessa astrologiassa ja lainata omat
luonteenpiirteensä niin ihmisille kuin vuosille, kuukausille ja päiville. Meitä ihmisiä tietysti kiinnostaa
millainen eläinkatras meissä oikein elää, sellainen ovela vai oikeudenmukainen, kilpailuhenkinen vai
yhteistyökykyinen.
Tervetuloa tutkimaan tarkemmin!
Ying ja Yang
Viisi elementtiä
Itse-elementti
Blogi
11.2.2021
Tänään se odotettu hetki viimein koittaa, kun siirrymme uudenkuun myötä uuteen kiinalaiseen vuoteen. Voimme vihdoin sanoa kokonaan Rotalle jäähyväiset ja tehdä lähempää tuttavuutta Härän kanssa. Näin etäaikana juhlintakin on siirtynyt pääasiassa kaduilta ja kulkueista nettiin, ja sieltä voi seurata millaisia juhlamenoja Kiinassa on tänä vuonna...
Lue kirjoitus
Kiinalainen astrologia
Neljän Pilarin tulkinnassa saat selville luonteesi perusrakennuspalikat kiinalaisen astrologian mukaan.
Tämä tulkinta kattaa syntymäpäiväsi mukaisen itse-elementin sekä omat henkilökohtaiset neljä eläintä:
vuosieläimen, kuukausieläimen, päivän eläimen ja tuntieläimen.
Ne paljastavat eläimellisen puolesi luita ja ytimiä myöten! Wrau…
Tutustu tulkintaan
Kiinalainen vuosihoroskooppi
Kiinalaisessa astrologiassa Tiikeri on viidakon kruunaamaton kuningas. Se etenee vahvalla vaistolla ja elää
hetkessä. Tiikeri tarkkailee, suunnittelee ja pohtii pitkään, kunnes tekee ratkaisunsa, joka yllättää kaikki muut.
Kun Tiikeri toimii, se tapahtuu nopeasti. Meillä on siis todella jännittävä vuosi edessä!
Lue lisää
Katso Kiinalainen vuosihoroskooppi
Tiedätkö mitä merkillesi kuuluu vuonna 2022?
Lue lisää