Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Maya-astrologinen elämäntulkinta

Mitä Maya astrologia on?

Mayojen tiedetään aikanaan seuranneen ainakin seitsemäätoista eri kalenteria. Kullakin kalenterilla oli omat käyttötarkoituksensa. Ne auttoivat tutkimaan ihmisen suhdetta paitsi aurinkoon ja kuuhun, myös esimerkiksi Venukseen, Siriukseen, Orioniin ja Pohjantähteen. Mayat näkivät ajanjaksojen luonteen kalentereiden avulla ja osasivat soveltaa tätä tietoa asioitten profeetalliseen ennaltanäkemiseen. He eivät pelkästään eläneet sopusoinnussa luonnon kanssa, vaan pitivät yllä tahdistavaa yhteyttä universumin laajemman tietoisuuden kanssa.

Mitä voimme saada Maya astrologiasta?

Jos haluamme, voimme rytmittää ajanlaskun ja kalentereiden avulla oman elämämme ajan kulloisenkin laadun mukaisesti. Näin voimme myös oppia ymmärtämään päivien ja pidempien ajanjaksojen luonnetta kokonaisvaltaisemmin, sekä nähdä itsemme jatkuvasti kehittyvänä henkisenä olentona.

Mayatietoisuus ja Maya minussa

Mayatietoisuus herää oikeanlaisen mielentilan ja ymmärryksen kera. Perimmäinen kysymys on itsen löytämisestä. Uuden ajan mayoina pohdimme olemistamme, uskomme ja uskomuksiemme perusteita. Toteutuvatko sydämemme toiveet ja keitä oikeastaan olemme? On selvää, että tämän sisäisen olentomme kirkastamiseksi tahtoamme koetellaan. Tarvitaan mayasoturin symboloimaa rohkeutta ja päättäväisyyttä tehdä oikeita kysymyksiä. sillä vastaukset ovat jo meillä. Avaimia edellä mainittuihin asioihin voit löytää Mayatulkinnoista ja niistä tuntemuksista, joita mielesi saa käsiteltäviksi.

Katso oma Maya-merkkisi

Maya-astrologia on Maya-kulttuuriin liittyvän kalenterin lukemista. Kirjoita alla olevaan kenttään syntymäaikasi ja käy katsomassa oma Maya-merkkisi. Samalla pääset katsomaan myös Maya-astrologi Valkoisen Itsevallitsevan Koiran laatiman pienen tulkinnan kyseisestä merkistä.

Maya-astrologinen elämäntulkinta

Elämäntulkintakartta koostuu viiden symbolin ja yhden tai kahden numeron muodostamasta kokonaisuudesta. Tulkinta antaa tietoa syntymähetkellä elämääsi leimatuista perusenergioista, olemassa olevista valmiuksista ja kohdattavista haasteista, sekä tietoisuuttasi ohjaavista ja opastavista energialaaduista.

Tulkinnassa kerrotaan, kuinka ne näyttäytyvät elämässä erilaisina luonteenpiirteinä ja käyttäytymismalleina, jotta voisit tietoisemmin hyödyntää niiden sisältämän potentiaalin. Tulkinnassa esiintyvillä symboleilla on myös oma intuitiivinen merkityksensä henkilökohtaisen informaation avaamisessa.

Tulkintamalli perustuu mayojen Tzolkin matriisiin, jota pidetään kaikkien mayakalentereiden yhteen tahdistavana lähteenä, eräänlaisena äitikalenterina. Nykyaikainen maya-astrologia tunnetaan parhaiten Jose Argǜellesin kehittämänä Dreamspell-järjestelmänä, joka on osoittanut toimivuutensa ympäri maailman.

Seppo TanhuaMaya-astrologinen Elämäntulkinta

  • Löydä itsesi Maya-astrologian valossa
  • Ymmärrä omia käyttäytymismallejasi
  • Kasva vahvemmaksi persoonaksi.
Tilaa Maya-astrologinen elämäntulkinta tästä!

Terveisin Maya-astrologisi

Maya-astrologi Esa Hyppönen

Esa Hyppönen

Mitä muut kertoivat Maya-astrologisesta Elämäntulkinnasta?

"Lukiessani tulkintaani näin siellä itseni. Liikutuin monta kertaa, kun löytyi selityksiä "höperyyksilleni". Uskon astrologiaan ja varsinkin alkuperäiskansojen viisauteen.

Mutta silti tulkinnan tieto hämmästytti ja sain sieltä vahvistusta tuntemuksilleni ja ominaisuuksilleni. Kuulostanenko narsistiselta, kun tuntui että olisin lukenut enemmänkin itsestäni..:)

Toivotan Sinulle menestystä ja hyvää vuoden jatkoa! Työsi on hyvin arvokasta!"

- KIITTÄEN SININEN RESONOIVA KÄSI

"Kiitokset Maya-tulkinnasta! Oli kuin olisi lukenut omaa sielunkirjan tekstiä. Löytyi asioita jotka on niin lähellä minua itseä että mitenkä voi olla mahdollista. Ajatuksia jotka olen itsekin miettinyt mielessäni enkä ole kenellekään kertonut.

Tämä auttajana oleminen oli ihmeellistä koska olen tässä muutaman vuoden ajalla tehnyt täyskäännöksen työn saralla vastuksesta perhepiirissä huolimatta. Ja potenut siitä syyllisyyttä kun on tehnyt niin kun tuntuu hyvältä.

Usean kerran luettua löytyy aina uutta ajateltavaa ja tunne että olen vasta alussa elämäni polulla."

- VALKOINEN SPEKTRINEN TUULI

"Olen lukenut tukinnan useaan otteeseen ja ihmetellyt montaa asiaa, jotka pitävät kohdallani täysin paikkansa. Tunnistan itseni Valkoiseksi Resonoivaksi Maailmojen Sillanrakentajaksi, myös kaikki siihen sisältyvät ristiriitaisuudet. Mielenkiintoista on myös se, että numerologian ja astrologian tulkinnat ovat kertoneet minulle hyvin paljon samoja asioita."

- VALKOINEN RESONOIVA MAAILMOJEN SILLANRAKENTAJA
Tilaa Maya-astrologinen Elämäntulkinta tästä!

Katso Maya-astrologinen Elämäntulkinta -esittelyvideo

Tilaa Maya-astrologinen Elämäntulkinta tästä!

VIP 23,90 € Norm. 29,90 €

Maya-astrologinen Elämäntulkinta

Tilaa Maya-astrologinen elämäntulkinta tästä!

1. Tietosi
2. Maksu
3. Tulkintasi


Täysi tyytyväisyystakuu!
Jotta voit tehdä tilauksesi turvallisin mielin, annan tulkinnalle täyden tyytyväisyystakuun. Ellet ole kuukauden kuluessa kanssani samaa mieltä hankintasi kannattavuudesta saat maksamasi summan kokonaisuudessaan takaisin, eikä tulkintaa tarvitse palauttaa.